Suomen ratkaisut 1940-41 ja jälkipyykki 2019
Talvisota 30.11.1939 –13.3.1940 päättyi Moskovan rauhaan, jota Stalinin Neuvostoliitto ei tarkoittanut pysyväksi. Sitä seuranneen 1 vuoden ja runsaat 3 kk kestäneen välirauhan aikana NL jatkoi Suomea kohtaan vihamielistä ja uhkaavaa politiikkaa sekä valmisteli tahollaan aktiivisesti ottelun seuraavaa erää.
Poliittinen painostus ja vihamielisyydet
Neuvostoliitto torjui jyrkästi suomalaisten jo talvisodan aikana suunnitteleman skandinaavisen puolustusliiton Ruotsin ja Norjan kanssa, väittäen sen olevan rauhasopimuksen ehtojen vastainen ja suunnattu Neuvostoliittoa vastaan. Suomen hallitus joutui luopumaan hankkeesta.
Uuden rajan määrittämisen ongelmista ks. https://fi.wikipedia.org/wiki/V%C3%A4lirauha#Ulkopolitiikka_Neuvostoliiton_kanssa
Välirauhan aikana Neuvostoliitto teki useita rajaloukkauksia Suomen alueelle. Rajalta siepattiin ainakin 212 suomalaista sotilasta, joista vain 79 palasi. Lisäksi suomalaisia sotilaita vastaan ammuttiin Neuvostoliiton puolelta.
Kaksi neuvostoliittolaista DB-3T -pommittajaa ampui 14. kesäkuuta alas Tallinnan ja Helsingin välisellä reittilennolla olleen Junkers Ju-52 -tyyppisen siviilimatkustajakone Kalevan.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Matkustajakone_Kalevan_pudotus
Tilannetta kiristi NL:n lähetystöstään suorittama vakoilu.
Toukokuussa 1940 suomalaiset kommunistit perustivat Suomen ja Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seuran. Sen ympärillä tapahtuneet levottomuudet ja Baltian miehitys kesällä loivat käsityksen, että seura oli vain peitejärjestö, joka oli luotu Neuvostoliiton solutuskanavaksi ja ns viidenneksi kolonnaksi. Tilanne kärjistyi edelleen syksyllä ja joulukuussa 1940 Suomen hallitus lakkautti seuran.
Kesäkuun 1940 lopulla Molotov kutsui Paasikiven Kremliin – hieman aiemmin Baltian maat oli petoksella liitetty Neuvostoliittoon. Molotov aloitti kohteliaisuuksien jälkeen vaatimalla, että Petsamon Kolosjoen nikkelikaivoksen toimilupa annetaan neuvostoliittolaisille kanadalais-englantilaiselta Mond Nickel Companyltä tai perustetaan suomalais-neuvostoliittolainen yhteisyhtiö korvaamaan aikaisempi yhtiö. Saksa oli myös kiinnostunut kaivoksen nikkelistä omiin tarpeisiinsa. Muutaman päivän kuluttua Paasikivi tapasi Molotovin uudelleen ja ilmoitti hallituksen olevan suostuvainen siihen, että Neuvostoliitto ja Saksa voivat jakaa Petsamon nikkelin toistensa kanssa, mutta Molotov vastasi siihen, että Neuvostoliitto ei ollut esittänyt tämän tyyppistä ratkaisua, vaan he halusivat toimiluvan itselleen.
Neuvostojoukot tehostivat vaatimusta ryhmittymällä rajalle, ja linnoittamalla Kalastajasaarennon. Suomalaiset neuvottelivat kireissä tunnelmissa Moskovassa seitsemän kertaa, helmikuuhun 1941 asti suostumatta venäläisten vaatimuksiin. Neuvostoliitto neuvotteli myös Saksan kanssa maaliskuuhun 1941, tuloksettomasti.
Molotov huomautti Paasikivelle NL:n hallituksen panneen merkille, että Ahvenanmaalla oli varuskunta ja se oli edelleen linnoitettu. Ne pitäisi siirtää pois, paitsi jos Suomi olisi halukas linnoittamaan saariston yhteistyössä Neuvostoliiton kanssa.
Elokuussa 1940 syntyi niin sanottu elokuun kriisi, jolloin pidettiin mahdollisena, että Neuvostoliitto aloittaisi uuden hyökkäyksen Suomeen.
Tammikuussa 1941 Suomen sotilastiedustelu havaitsi rajalla sellaista liikehdintää, että Suomi oli vähällä julistaa osittaisen liikekannallepanon. Neuvostoliitto oli tuonut talven aikana rajalle muun muassa 20 jalkaväkidivisioonaa, kaksi ratsuväkidivisioonaa, viisi panssarivaunudivisioonaa sekä valtavan määrän kenttätykistöä. Neuvostoliitto oli myös perustanut rajan läheisyyteen monia uusia lentokenttiä ja raivannut uusia teitä jotka mahdollistaisivat neuvostojoukkojen nopean siirron rajan läheisyyteen.
Radiopuheessaan jatkosodan alussa 26.6.1941 presidentti Risto Ryti kuvaa välirauhan ajan poliittista painostusta Suomea kohtaan. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/presidentti-rytin-puhe-jatkosodan-alussa
Neuvottelut Berliinissä 12.-13.11.1940 ”Suomen kysymyksestä”
Ulkoasiainkomissaari Molotov matkusti Berliiniin välirauhan kestettyä n. 8 kuukautta, varmistaakseen sen, että Molotovin–Ribbentropin sopimuksen 23.8.1939 toisella osapuolella, Hitlerin Saksalla, ei olisi mitään sitä vastaan, että Neuvostoliitto ottaisi Suomen haltuunsa salaisessa lisäpöytäkirjassa sovitun etupiirijaon hengessä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Molotov%E2%80%93Ribbentrop-sopimus#
Molotovin, Hitlerin ja Ribbentropin tapaamisista löytyy yksityiskohtainen dokumentti englanninkielisenä käännöksenä: http://www.worldfuturefund.org/wffmaster/Reading/Germany/Hitler-Molotov%20Meetings.htm
Englannin taitoiselle lukijalle ei jää epäselväksi Molotovin pettymys Hitlerin ilmoitettua, että hän ei halua uutta sotaa Pohjois-Eurooppaan.
Sotilaallinen suunnittelu ja seuraavan hyökkäyksen valmistelu etenee Neuvostoliitossa
Eversti Erkki Nordbergin kirja Arvio ja Ennuste – Venäjän sotilaspolitiikasta Suomen suunnalla (2003; ISBN 951-884-362-7; Suomen Sotatieteellisen Seuran julkaisuja n:o 19) on erittäin perusteellinen ja monin lähdeviittein varustettu teos, joka käy läpi myös NL:n ja Suomen sodat.
S. 178 alkaen kirja kertoo, että NL:n ”yleisesikunta antoi Leningradin sotilaspiirille 18.9.1940 ohjeen Suomea vastaan käytävän uuden sodan varalle sekä perusteet Puna-armeijan keskittämisestä siinä tilanteessa. Sotilaspiirille lähetettiin lisäksi 25.11. uusi direktiivi ja käsky laatia helmikuun puoleenväliin mennessä hyökkäyssuunnitelma sellaisen tilanteen varalta, jossa Suomi olisi yksin NL:n vihollinen. Itämeren laivasto laati syksyllä tarkemman Ahvenanmaan valtaussuunnitelman. Hangon tukikohdan puolustus käännettiin 12.11.1940 mantereen suuntaan ja sen joukot siirrettiin Leningradin sotilaspiirin alaisuuteen.
Suomi piti kukistaa kahden rintaman (armeijaryhmän) voimin, joihin kuului yhtensä 49 divisioonaa, kolme panssariprikaatia ja 13 tykistörykmenttiä. Joukot koottaisiin ympäri Neuvostoliittoa: 11 divisioonaa Leningradin sotilaspiiristä, 2 Baltian, 8 Moskovan, 4 Uralin, 2 Pohjois-Kaukasian ja 6 Volgan sotilaspiiristä. Pohjoinen rintama eristäisi Suomen Ruotsista ja Norjasta sekä katkaisisi Suomen yhteydet Jäämerelle. Luoteinen rintama tuhoaisi Suomen päävoimat ja ottaisi haltuunsa koko maan. Se hyökkäisi Helsinkiin pihtiliikkeellä: aluksi Savonlinnasta Mikkeliin ja Lappeenrannasta Heinolaan. Viipurista ja Hangosta aloitettaisiin samanaikaisesti punalaivaston tukema hyökkäys, jolla suomalaisten vastarinta murrettaisiin.” Luoteisrintaman käytössä olisi myös 21 lentorykmenttiä sekä maahanlaskuprikaati.
Yllä oleva kartta osoittaa hyökkäysnuolin nimettyjen armeijoiden ja divisioonien suunnitellut reitit. Teksti jatkuu vielä kaksi ja puoli sivua yksityiskohtaisine selostuksineen.
Hyökkäyssuunnitelman laatimisen aikoihin 1) Suomen asiat siirrettiin valmiiksi NL:n sisäasiain kansankomissariaatin NKVD-joukoille 2) Hyökkäysjoukkoja alettiin myös siirtää valmiiksi ryhmitysalueilleen. Hitlerin ja Molotovin neuvottelut marraskuussa 1940 mainitaan kirjassa, ”mikä ei liiemmin häirinnyt Puna-armeijaa. Se jatkoi sotasuunnitelmansa hiomista ja antoi asiasta 25.11.1940 uuden direktiivin. Pohjanlahdelle piti sen mukaan päästä 45 päivässä, mutta sodan tuli olla ehdottoman paikallinen ja sitä oli käytävä vain Suomea vastaan.”
Kirjoittajan johtopäätös: ”Puna-armeija valmistautui hyökkäämään länteen sekä valtaamaan sen ohella myös Suomen. Tällä kerralla se tehtäisiin heti vielä huomattavasti vahvemmin voimin kuin oli ollut tarkoitus v. 1939.”
Kysymys Suomen olemassaolosta
Edellä olevasta pitäisi jo käydä ilmi, että 1941 Suomen valtionjohdolla oli käsillään erittäin vakava eksistentiaalinen kysymys Suomen valtion ja kansan olemassaolosta siinä tapauksessa, että Stalinin Neuvostoliitto päättäisi panna toimeen suurella työllä laatimansa suunnitelmat ja kaikki tekemänsä valmistelut talvisodan viemiseksi aiottuun päätökseensä uudella sodalla ja Suomen liittämiseksi ”neuvostokansojen onnelliseen perheeseen”.
Jos Suomi olisi joutunut kohtaamaan tuon painajaismaisen katastrofin yksin, se olisi mitä todennäköisimmin merkinnyt suomalaisille vähintään samanlaista kansanmurhaa, joka kohtasi Baltian maita – luultavasti pahempaa, olihan Suomi talvisodassa niin julkeasti nöyryyttänyt Puna-Armeijaa ja Stalinia, joilla oli jo ollut Otto Wille Kuusisen nukkehallitus valmiina välittämään isäntien komennot uudelle neuvostotasavallalle ja sen rahvaalle.
Pakolla neuvostovaltaan alistettujen maiden tyyliin olisi mitä todennäköisimmin alkajaisiksi Suomen kansallinen eliitti likvidoitu eli teloitettu siinä laajuudessa, ettei jäljelle olisi jäänyt ketään johtamaan kapinaa uutta valtaa vastaan. Sen ohella merkittävä osa muuta Suomen kansaa olisi kuljetettu Lokakuun Rautateillä karjavaunuissa joko Siperiaan tai muualle laajaan Neuvostomaahan, ja valtaosalle heistä se olisi tarkoittanut pelkkää menolippua: matkan pää olisi monille ollut nimetön joukkohauta kenties jossakin Kolyma-joen latvoilla.
Tilalle Suomeen olisi rahdattu vastaava määrä neuvostokansaa eri puolilta laajaa imperiumia, aroilta tundralle, Kamtshatkalta Odessaan, halukkuutta kysymättä. He olisivat asuttaneet Neuvosto-Suomen rakennuskannan ja opetelleet käyttämään jäljelle jäänyttä infrastruktuuria. Neuvostoarmeija ja NKVD olisivat varmistaneet uuden järjestyksen pysyvyyden koetelluilla keinoillaan kautta koko maan, ja siellä täällä jokunen SKP:n jäsenkin olisi voinut saada itselleen pikkupomon paikan.
Suomen valtionjohdon ratkaisut 1941
Kaikki niin edistykselliset natsikortin heiluttajat: olkaapa hyvät ja kertokaa nyt julkisesti omat ehdotuksenne siitä, mitä Suomen valtionjohdon olisi kuulunut tehdä edellä kuvatussa tilanteessa.
– Jos ei varsinaisesti mitään, sehän olisi silloin erittäin todennäköisesti johtanut juuri edellisen väliotsikon jälkeiseen lopputulokseen.
– Jos ehdotatte diplomatiaa ja neuvotteluja, tulos olisi todennäköisesti ollut ensin röhönauruja Kremlissä oman aikansa ja sen jälkeen aivan sama lopputulos kuin edellä.
– Pohjoismaisen puolustusliiton yritys jo kokeiltiin kuten edellä käy ilmi – sehän ei ollut toteuttamiskelpoinen.
—-
Oman käsitykseni mukaan jäljellä oli Suomelle vain yksi ratkaisu, jolla oli realistiset mahdollisuudet onnistua. Se oli juuri se sama, johon Suomen valtionjohto sittemmin erinäisten välivaiheiden jälkeen tarttui: sotilaallisesti itseä vahvempi liittolainen/myötäsotija/kumppani/aseveli (jossa yhteistyösuhteen muodollisesta laadusta saivartelu on toissijaista). Pääasia oli, että sillä kumppanilla riitti muskeleita ja motiivia pistää hanttiin Stalinin ehtymättömälle sotavoimalle. Euroopassa sellaisia oli tarjolla yksi ainoa.
OK, se vaihtoehto ei tullut lahjaksi – sille hintalappuna oli osallistuminen operaatio Barbarossaan. Koska välirauhan aikana oli edelleen voimassa Molotovin-Ribbentropin sopimus ja saksalaiset tekivät omat suunnitelmansa ja valmistelunsa äärimmäisen salaisuuden vallitessa, ei Suomessa voitu tietää ennen viime hetkiä, toteutuuko puhuttu sota itärintamalla lopulta lainkaan vai ei. Huhtikuun 1941 alussa Saksa joutui täysimittaiseen sotaretkeen Balkanilla, mikä vähensi sen ja NL:n välisen sodan mahdollisuutta. Virallisessa ulkopolitiikassaan Saksa koko kevään kielsi Saksan ja NL:n konfliktin läheisyyden. Se mikä kuitenkin jatkui Suomelle konkreettisena, oli Neuvostoliiton hyökkäysuhka. Jos Saksa solmisi sotatalouttaan varten uuden sopimuksen NL:n kanssa, riskinä oli se vaihtoehto, että Saksa ”möisi” Suomen NL:lle.
Miksi Suomelta tarvittiin ”pantti” vapaaehtoispataljoonan muodossa?
Saksa tarvitsi Suomelta sitoumusta täysipainoisesta osallistumisesta, olihan se sentään lähettämässä Suomen tueksi 200 000 omaa sotilastaan sekä merkittävän määrän kehittynyttä sotakalustoaan. Ennen kaikkea se tarvitsi propaganda-arvoa yhteisestä eurooppalaisesta ”ristiretkestä” Neuvostoliittoa vastaan. Ilman näitäkin Saksa olisi voinut toteuttaa operaatio Barbarossan, mutta ilman Saksaa sotilaallinen alivoima suhteessa vihamieliseen NL:oon olisi ollut Suomelle kohtalokas, eikä talvisodassa menetettyjen alueiden palautus olisi voinut tulla kysymykseen.
Koska tuen tarve oli Suomelle pelkästään sotilaallinen eikä lainkaan poliittinen, Suomen valtionjohdon valinta vakuudeksi lähetettävän pataljoonan sijoituspaikaksi olisi ollut Saksan varsinainen armeija Wehrmacht mieluummin kuin taustaltaan kansallissosialistiseen puolueeseen kytkeytyvä SS. Heikomman ja vahvemman kumppanuudessa ei kuitenkaan äänivalta mene tasan, joten helmikuun alkupuolella 1941 Adolf Hitler hyväksyi suomalaisen vapaaehtoispataljoonan perustamisen Waffen-SS:n yhteyteen.
Suomalaiset joutuivat antamaan huhtikuussa periksi ja 1 200 miehen värväys tapahtui toukokuussa.
Kirkkohistorioitsija nostaa sensaatioksi kirjeen kahdeksan sanaa
Kirkkohistorian dosentti André Swanström kävi läpi professori Mauno Jokipiin tutkimusmateriaalin SS-vapaaehtoisista ja löysi aineistosta kirjeen, jonka yhtä virkettä hän pitää sitovana todisteena suomalaisten SS-miesten tekemistä sotarikoksista.
Ks. https://www.arkisto.fi/uploads/Julkaisut/sarjajulkaisut/SS-VOLUNTEERS_verkkoon.pdf, s. 44-45.
Swanström tulkitsi pahansuovasti hyökkäysvaiheen kirjeestä 24.7.1941 löytämäänsä kirjoittaja Olavi Karpalon mustaa huumoria, jolla autokorjaamolle komennetut SS-miehet halusivat vedota yhdysupseerina toimineeseen sotilaspastoriin päästäkseen verstaalta etulinjan taistelutehtäviin.
Swanström pitää ”näyttönä” kirjeen kahdeksaa sanaa (”lisäksi juutalaisten teloittamiseen riittää kehnompikin ampumataito kuin omaamamme”), joista hän rakensi väitteen kaikkien korjaamossa työskennelleiden jo osallistumisesta juutalaisten ampumiseen.
Tästä sepitelmästä vihjattiin Simon Wiesenthalin nimeä kantavalle natsien jäljittämisjärjestölle, jonka edustaja Efraim Zuroff suurieleisesti kirjoitti asiasta 4.1.2018 Suomen tasavallan presidentille valtakunnan julkisuuden säestyksellä. Farssi alkoi sen jälkeen elää omaa elämäänsä ja edetä veronmaksajien varoin. Lopputuloksena seurasi yllä olevasta linkistä löytyvä Kansallisarkiston selvitys, nimettynä asenteellisesti THE FINNISH SS-VOLUNTEERS AND ATROCITIES against Jews, Civilians and Prisoners of War in Ukraine and the Caucasus Region 1941–1943. Siinä osin nimeltä mainittuja tai nimilistoina lueteltuja SS-vapaaehtoisia epäillään julkisesti sotarikollisiksi. Tasoltaan vaihtelevaa enemmän tai vähemmän relevanttia aihepiiriin liittyvää tekstiä liitettiin kansien väliin kaikkiaan 248 sivulle, mutta sittenkään ei onnistuttu esittämään mitään kirjan otsikolle todistusvoimaista, joka olisi merkityksellistä esim. oikeusprosessille, vaan ainoastaan arveluita siitä, että ”suomalaiset osallistuivat hyvin todennäköisesti juutalaisten, muiden siviilien ja sotavankien surmaamiseen osana saksalaista SS-joukko-osastoa”.
SS-vapaaehtoisten omaiset ovat ymmärrettävästi pahoillaan kirjan kielteisesti leimaavasta ja kollektiivisesti syyttelevästä sävystä näitä rintamamiehiä kohtaan ja toivovat julkaisijan, Kansallisarkiston oikaisevan levitettyjä toteen näyttämättömiä väitteitä.
Kansallisarkiston pääjohtaja näkee SS-vapaaehtoiset ”Saksan ja Suomen politiikan uhreina” v. 2019
Keskustelu jatkuu eversti evp Pekka Holopaisen ja eversti evp Kalle Liesisen arvosteluina Kansallisarkiston SS-selvityksestä Kanavassa ja Suomen Kuvalehdessä, joita tämän kirjoittaja ei valitettavasti ole vielä ehtinyt lukea 23.7.2019 mennessä.
Siihen taas Kansallisarkiston pääjohtaja, dosentti Jussi Nuorteva julkaisee oman vastineensa 15.7.2019:
Pitkä vastine käsittelee laajasti Saksan harjoittamaa joukkotuhontaa itärintamalla – mainitsematta sanallakaan siitä, mitä sotavankien teloittaminen, kiduttaminen ja kaikki muu sotarikollisuus on voinut olla saman rintaman itäpuolella Puna-Armeijan hallussa olleilla alueilla ja rintaman selustan partisaanisodassa. – Kieltämättä, sehän menee käsillä olevan tutkimusaiheen ulkopuolelle, mutta se, että Stalinin ajan neuvostojärjestelmä huolehti kokonaisuudessaan paljon länsimaita visummin siitä, että kielteisiä asioita ei päässyt julkisuuteen, ei kuitenkaan tarkoita, että vain saksalaiset ja suomalaiset olisivat olleet toteuttamassa Hitlerin tarkoittamaa totaalista sotaa.
Lukuisat suomalaisten SS-miesten päiväkirjasitaatit todistavat Saksan rintamilla nähtyjä julmuuksia ja holokaustia, mikä sinänsä ei ole kenellekään uutinen Hitlerin III Valtakuntaa koskien. Mutta kuka piti päiväkirjaa Neuvostoliiton puolella rintamaa, mitä Puna-Armeijan politrukit siitä ajattelivat, ja miten näille kirjaltajille tuotoksineen kävi, elleivät he teksteineen palvelleet NKP:n propagandaa?
Nuortevan teksti on toki sisällöltään hiottua, informatiivista ja korkeatasoista. Hän pitää kalliina hintaa Suomen poliittisen johdon päätöksestä hakeutua sotilaalliseen yhteistyöhön Saksan kanssa keväällä 1941, mutta ei esitä itse sille mitään parempaa vaihtoehtoa.
Yhteenveto-väliotsikon alla Nuorteva kirjoittaa:
”Selvityksen tavoitteena on ollut antaa luotettava kokonaiskuva siitä, mitä suomalaiset SS-vapaaehtoiset tiesivät väkivaltaisuuksista ja mitä he itse joutuivat tekemään. Lähtökohtaisesti ketään ei voi pitää syyllisenä, jos näyttöä muusta ei ole. Eikä selvityksessä ole etsitty syyllisiä, vaan ymmärrystä tuskallisesta tapahtumakokonaisuudesta. Vapaaehtoiset olivat lähteneet Saksaan uskoen voivansa siten palvella isänmaataan. He olivat Saksan ja Suomen politiikan uhreja. He joutuivat tottelemaan annettuja käskyjä, eivätkä juuri voineet tehdä omia valintoja palvellessaan vieraassa armeijassa kaukana kotimaastaan. Heistä 256 kaatui, 686 haavoittui ja 14 katosi. Suomalaiset SS-vapaaehtoiset maksoivat kalliin hinnan Suomen poliittisen johdon päätöksestä hakeutua sotilaalliseen yhteistyöhön Saksan kanssa keväällä 1941. Hinta olisi ollut vielä korkeampi, ellei Suomen poliittinen ja sotilaallinen johto olisi keväällä 1943 päättänyt kotiuttaa heitä ja sijoittaa Suomen oman armeijan palvelukseen”.
Niin, Suomihan se oikein ehdoin tahdoin halusi jatkosotaan, eikö vain? Mutta tämän blogin alkuosan valossa, mahtoiko kukaan missään koskaan olla Stalinin Neuvostoliiton sotapolitiikan uhri? Kuinka kallis hinta olisikaan ollut sille, jos Suomen poliittinen johto olisi päättänyt olla hakeutumatta sotilaalliseen yhteistyöhön Saksan kanssa keväällä 1941, kuten tapahtui?
Jos Monosen ansiokkaan kirjoituksen jälkeen palataan nykypäivään, niin joidenkin vaatiman EU-eron mielettömyys huutaa vasta-argumenttia.
Venäjä haluaa laajentua tai ainakin laajentaa vaikutusvaltaansa naapurimaissaan. Suomen suhteen Venäjä on ihailtavasti onnistunut mielipidevaikuttamisessaan ja pystynyt pitämään Suomen saalistettavien naapureidenaa listalla. Viimeisimmässä hallitusohjelmassakin Suomi sitoutuu olemaan Venäjän puskurivyöhyke Lännen katalia hankkeita vastaan,
Niinpä Suomen tämän hetkinen ainoa turvallisuustae oman sotavoiman lisäksi on EU-jäsenyys. Ja tästä perälaudasta osa suomalaisista haluaisi ymmärtämättömyyttään luopua.
No mikä on EU:n Suomelle tuoma turva?
Katsokaa Georgiaa ja Ukrainaa! Kumpikaan ei kuulu EU:hun eikä Natoon. Niinpä ne ovat Venäjän mielivallan kohteina. Ukraina on sodassa ja Georgialle Venäjä asettaa perusteettomia pakotteita siksi, että Georgiassa on osoitettu mieltä Venäjää vastaan. EU:n jäsenenä kumpikaan valtio ei joutuisi Venäjän suoran aggression kohteeksi, koska silloin EU tekisi omat vastatoimensa. Liittoutumattomina maina Ukraina ja Georgia ovat vapaata riistaa – ja sama olisi myös Suomen tila EU:n ulkopuolella.
Ilmoita asiaton viesti
EU on huono naton korvike. Koska eu on huono naton korvike täällä toivotaan jotain eu armeijaa. Siitäkään ei naton korviketta tule.
EU tai varsinkin euro näyttää olevan haitaksi. Minusta tästä asiasta olevaan mielipide eroon ei varsinaisesti kuulu mikään turvallisuuspoliittinen nälvintä. Me teimme tyhmästi liittyessämme euroon. Ainakin nyt näyttää, että eurosta ei pääse pois kuin lähtemällä unionista.
Toinen virhe oli, että natoon ei liitytty 90 luvulla. Toivottavasti Ruotsi liittyy ja siitä syntyy vaikutus, että Suomi liittyy.
Ruotsin kruunun nykyinen arvo hyödyttää ruotsin taloutta. Ruotsin palkkataso on parempi. Ostovoima on parempi. Hintataso on kohtuullinen. Mikä on sama asia edelliseen. Suomalaisten kannattaa käydä ostoksilla Ruotsissa.
https://ec.europa.eu/eurostat/statistics-explained/index.php?title=File:Estimated_hourly_labour_costs,_2016_(EUR)_YB17.png
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005486373….
https://yle.fi/uutiset/3-8606621
Meille jää se palkkojen laskeminen ja jatkuva kikytys.
Näyttää myöskin puolustustahtokin laskevan, kuin lehmän häntä. Toki vielä sekin on parempi kuin 70 luvulla. Mutta eiköhän nyt täällä usarissakin tehtävä työ senkin vie alas.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos kaunis hienosta blogista. Upea kooste, johon syvennyn vielä monta kertaa jälkeenkin päin! Kertaalleen luettuna yhdyn täysin Monosen mielipiteisiin ja myöskin Riikosen päätelmiin.
Ilmoita asiaton viesti
Samat sanat. Tässä oli tehty huolellista työtä ja asioiden kokonaisuus hahmotettu kerrassaan hyvin. Pienten yksittäisten detaljien merkitys tulee ymmärrettäväksi vasta kun ne suhteutetaan suureen kokonaiskuvaan ja tässä se kokonaiskuva esitettiin selkeästi ja pätevästi. Hyvin harvoin näillä palstoilla on näin hyviä kirjoituksia, joskin onneksi täällä esiintyy on pari muutakin historiasta pätevästi kirjoittavaa blogistia.
Ilmoita asiaton viesti
Ei Suomi osallistunut Barbarossaan eikä ollut Saksan liittolainen.
Jatkosota alkoi kun Neuvostoliitto aloitti sotatoimet 22.6.1941 klo 6.05 Suomea vastaan. Eduskunnassa todettiin 25.6. rajujen neuvostopommitusten jälkeen Suomen olevan sodassa Neuvostoliittoa vastaan.
Mannerheimin muistelmissa kerrotaan näin: ”10.6.1941 saapui saksalainen eversti Buschenhagen Helsinkiin. Hänen tehtävänään oli käydä neuvotteluja siitä, että Suomi tulisi sotaan mukaan Saksan liittolaisena. Kun olin esitellyt asian tasavallan presidentille ja hän oli vakuuttanut pysyvänsä entisellä kannallaan, ilmoitutin eversti Buschenhagenille, että ei voitu antaa mitään takeita mukaantulostamme sotaan. Suomi oli päättänyt pysyä puolueettomana, mikäli sitä vastaan ei hyökätty.”
Pofessori Mauno Jokipiin kirjassa jatkosodan synty on mainittu Helsingin keskusteluista näin: ”Presidentin valtiojärjestykselliset siteet huomioon ottaen Suomi pitää hyvin tärkeänä, että vihollisuuksia Neuvostoliittoa vastaan ei aloiteta suomalaisten taholta tai Suomen valtioalueelta..”
Saksalaisen kenraali Waldemar Erfurth kertoo kirjassaan Suomi sodan myrskyssä 1941-1944 Helsingin neuvotteluista saksalaiseversti Erich Buschenhagenin kanssa kesäkuun alussa seuraavasti: ”Suomalaiselta taholta esitettyjen lausuntojen varauksena oli yhä edelleen, että neuvottelujen tulokset koskivat vain sitä tapausta, että Suomi venäläisten hyökkäysten johdosta joutuisi vedetyksi mukaan sotaan.” — ”Suomalaiset pysyivät järkkymättä ja pontevasti kannallaan, ettei Suomi milloinkaan aloittaisi hyökkäyssotaa, mutta että koko Suomen kansa yksimielisenä oli päättänyt puolustaa itseään jos sen kimppuun hyökätään.”
Waldermar Erfurthin päiväkirjat ovat olleet sodan jälkeen tutkijoiden käytössä Suomen kansallisarkistossa ja Erfurth itse on kirjoittanut useamman teoksen.
Ilmoita asiaton viesti
Kai voi sanoa, että Suomi luovi sotien läpi, asetelman vaikeus huomioon ottaen, ja muiden maiden kohtalot huomioon ottaen, varsin hyvin, menettäen ”vain” osan alueestaan Neuvostoliitolla. Saksa oli hyvä kaveri, varsinkin kun muita kavereita ei juuri ollut. Kokonaisuudesta pitää antaa hyvä arvosana.
Ilmoita asiaton viesti
Eipä voi muuta kuin mielessään kiittää, että Saksa tuli meidän rinnallemme sotimaan kun muita vaihtoehtoja ei ollut.
Ilmoita asiaton viesti
Aivan – ja tässä suhteessa myös suomalaisen vapaaehtoispataljoonan lähettäminen Saksaan täytti täsmälleen tarkoituksensa, vaikka kuluvana vuonna kansakunnan ”kiitollisuuden” osoittaminen siitä saakin erikoisia piirteitä.
Ilmoita asiaton viesti
Arvostamani edesmennyt Nobel-kirjailija Aleksandr Solzhenitsyn sanoi aikanaan Nobel-esitelmässään vuonna 1970: ”Yksi totuuden sana painaa enemmän kuin koko maailma.” Tässä blogissa tulee esille monta totuuden sanaa. Kiitos siitä. Totuuden puolustajia on todella vähän nykypäivänä. Niitä saa etsiä kuin ”neulaa heinäsuovasta.” Moni ihminen on antautunut valheen palvelukseen.
Suomi ei kuulunut akselivaltoihin, joten se kävi erillissotaa. Akselivallat olivat Saksa, Italia, Japani, Bulgaria, Unkari ja Romania.
Käsitykseni mukaan liittolaisuus perustuu valtioiden välisiin sopimuksiin. Suomella ja Saksalla ei ollut valtioiden välistä sopimusta, jonka silloinen eduskunta olisi aikanaan hyväksynyt. Se, että Saksa liitti Suomen mukaan operaatio Barbarossaan jo 18.12.1940, ei tarkoita sitä, että Suomi valtiona olisi hyväksynyt liittolaisuuden.
Itse Ohje n:o 21 Tapaus Barbarossa oli salainen komentoasia (Geheime Kommandosache!) ja se oli tarkoitettu vain saksalaisupseerien käyttöön (Chef Sache Nur durch Offizier). Suomalaisilla ei ollut mitään tietoa tästä ohjeesta n:o 21 Tapaus Barbarossa 18.12.1940. Tietoa mahdollisesta saksalaisten hyökkäyksestä Neuvostoliittoon saatiin vasta 25.5.1941. Saksan yleisesikunnan päällikkö kenraalieversti Franz Halder kirjoittaa päiväkirjassaan 14.5.1941 ”Neuvottelut suomalaisten kanssa eivät ole vielä alkaneet.” (Heinrichs: Mannerheim Suomen kohtaloissa, osa II, huomautus sivulla 230).
Halderin päiväkirjamerkinnän ajankohta jo itsessään kertoo sen, että mistään liittolaisuudesta ei voi puhua. Liittolaista ei pidetä pimennossa toukokuussa, jos hyökkäys alkaa kesäkuussa.
Ohjeessa n:o 21 sen kohdassa II mainitaan todennäköiset liittolaiset ja heidän tehtävänsä. Siinä mainitaan Romania ja Suomi. Tässä kannattaa huomioida sana ”todennäköiset” (Voraussichtliche)
https://www.1000dokumente.de/index.html?c=dokument…
Ilmoita asiaton viesti
Itse asiassa tietoa siitä että Saksa suunnitteli hyökkäystä neuvostoliittoa vastaan saatiin jo keväällä 1940. Kirjassaan ”Voitto tai kuolema” sivuilla 245 ja 246 jääkärieversti Ragnar Nordström kertoo miten Tauno Kivimäki, mm pääministerinä 1932-36 ja yksi sotasyyllisyysoikeudenkäynnin uhreista, matkusti Berliiniin 15. helmikuuta 1940 tiedustellaakseen niin korkealta taholta kuin mahdollista mitä Berliinissä arveltiin olevan Suomen parasta tehdä. Hän sai tavata Göringin. Göringin viesti oli että Suomen tulisi tehdä rauha millä ehdoilla tahansa kuitenkiin niin että itsenäisyys säilyisi. Göringin mielestä ei merkitsisi mitään vaikka Sortavala ja Viipuri jouduttaisiin luovuttamaan Neuvostoliitolle. Kun tapaaminen oli ohi Göring saattoi Kivimäkeä eteiseen ja sanoi ruotsiksi ( Göringin edesmennyt vaimo Karin oli ruotsalainen ja Göring oli oleskellut pitkiä aikoja Ruotsissa mm sairaalahoidossa hoitamassa addiktiotaan morfiinista ): ” Kom ihåg, gör fred på vilka villkor som helst. Jag garanterar att när vi efter en kort tid gå i krig mot Ryssland, får Ni allt tillbaks med ränta. ” Muistakaa, teidän on tehtävä rauha millä ehdoilla tahansa. Takaan että kun lyhyen ajan sisällä lähdemme sotaan Venäjän kanssa te saatte kaiken takaisin korkoineen. Kivimäki lensi Helsinkiin ja selosti asian sekä presidentille että hallitukselle. Suosittelen kirjaa kaikille.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ragnar_Nordstr%C3%B6m
Ilmoita asiaton viesti
27.6.1942 Mannerheim piti puheen Göringille tämän metsästyslinnassa vastavierailunsa aikana Saksaan Hitlerin vierailtua Suomessa 4.6.1942.
”Puheessaan valtakunnanmarsalkalle Mannerheim lausui vielä kiitoksensa Göringille hänen hyväntahtoisista neuvoistaan ja viesteistään, joita Mannerheim oli häneltä ” erityisen kriitillisissä kohtalonvaiheissa” saanut.”
Mannerheim ja Hitler ( Jukka Partanen , Gummerus 2012)
Ilmoita asiaton viesti
Pohjois-Suomessa suomalaisilla oli kaksi divisioonaa, jotka olivat operatiivisesti alisteiset Saksan Norjan armeijalle.
Kun sota alkoi ne ryhmittyivät puolustukseen päämajamme ohjeiden mukaisesti. Saksalaiset eivät olleet tähän kovin tyytyväisiä, mutta neuvostoliittolainen 54. divisioona irrotti joukkojaan suomalaisia vastaan ja puolustusryhmitys oli viisas ratkaisu.
Jos nyt verrataan Talvisotaan niin Ruotsi siirsi kolmasosan hävittäjäkalustostaan Lappiin ja vastasi koko Pohjois-Suomen ilmapuolustuksesta.
Ei siitäkään mitään sopimusta ollut eikä Ruotsi ollut Suomen liittolainen.
Ilmoita asiaton viesti
Saksalaiset tarjosivat sopimusta, mutta Suomen hallitus kieltäytyi siitä. Jos olisi suostunut niin asia olisi mennyt eduskunnalle, jolle valtiosopimukset kuuluvat.
–
Ilmoita asiaton viesti
”Ruotsi siirsi kolmasosan hävittäjäkalustostaan Lappiin.” Niinhän tuo teki ja toi tosiaan 16 pientä ”ensilinjan” hävittäjälentokonetta Lapin pimeään talveen pariksi kuukaudeksi. Oli Ruotsilla toki melkoinen kasa 2-moottorisia Junkers pommikoneitakin, mutta ei se niitä sentään raaskinut sotaan lähettää.
Vielä suurempaa liioittelua on edelleen Ruotsin vapaaehtoisten tulo Suomeen, jota on vuosien varrella lisätty lisäämistään. Tosiasiassa rintamalle ehti kaksi viikkoa ennen sodan päättymistä 2.600 ruotsalaista ja norjalaista vapaaehtoista. Pääosa (6.000) patseerasi Torniossa ja Kemissä opetellen ampumista 300 kilometrin päässä rintamalta. Ruotsi oli tuolloinkin ajanut alas armeijansa kuten jälleen nykyisinkin.
Ilmoita asiaton viesti
Lämpimät kiitokset kaikille blogistani myönteistä palautetta antaneille. Koetan vielä täydentää sitä saatuani tilaisuuden perehtyä eversti evp Pekka Holopaisen ja eversti evp Kalle Liesisen Kansallisarkiston selvitystä koskevaan kritiikkiin.
Ilmoita asiaton viesti
Saivartelu ”liittolainen” -sanan merkityksestä kannattaisi lopettaa. Suomi oli Saksan liittolainen, mutta olosuhteiden pakosta, kun muuta mahdollisuutta ei ollut. Ei siinä ole mitään häpeämistä. Sekin kannattaa muistaa, ettei kukaan vielä vuonna 1941 tiennyt, mitä Saksan keskitysleireillä tapahtui.
Ilmoita asiaton viesti
Parempi termi on kanssasotija, koska liittolaissopimusta ei ollut.
Ilmoita asiaton viesti
Kyseessä oli blogissa viittaamani ”itseä vahvempi liittolainen/myötäsotija/kumppani/aseveli (jossa yhteistyösuhteen muodollisesta laadusta saivartelu on toissijaista). Pääasia oli, että sillä kumppanilla riitti muskeleita ja motiivia pistää hanttiin Stalinin ehtymättömälle sotavoimalle.”
Ehkä tämän päivän tapa ilmaista asia on todeta, että Suomella ja Saksalla oli yhtenevät intressit toimia Neuvostoliiton aseellista voimaa vastaan.
Tämä väljä järjestely salli Suomelle tietyn toimintavapauden edistää omia sodan päämääriään olematta suoraan Saksan käskyvallassa, joskin riippuvuus Saksan tuesta, aseavusta ja leipäviljasta olikin otettava huomioon.
Niinpä Suomi ei osallistunut aktiivisesti Leningradin valtausyrityksiin vaan jätti ne kokonaan saksalaisille, eikä Suomi pyrkinyt pysyvään Murmanskin radan katkaisuun välttääkseen Yhdysvaltain sodanjulistuksen ja huonot asemat suhteessa länsiliittoutuneisiin sodan loppuselvittelyissä. Suomen valtionjohto huomasi jo vuoden 1941 loppuun mennessä, että suurvalta-aseveli joutuu vaikeuksiin talvisodankäynnissä ja Barbarossan päämäärien saavuttaminen on sille kaikkea muuta kuin selvä.
Ilmoita asiaton viesti
Liittolaissopimus on valtiosopimus ja sellainen joko on tai sitten sellaista ei ole. Suomen historiassa on yksi ainoa sotilaallinen liittolaissopmus ja se on YYA.
Eduskunta on Suomessa nyt ja oli myös vuonna 1941 ylin päättäjä. Ei sille koskaan edes tarjottu mitään liittolaissopimusta eikä asiaa käsitelty eduskunnassa.
Hallitusta saksalaiset kyllä lähestyivät asiassa, mutta hallitus kieltäytyi tästä.
YYAn Suomen eduskunta ratifioi 28.4.1948. Perustuslakivaliokunta oli aluksi ollut sitä mieltä, että sopimus olisi käsiteltävä perustuslain säätämisjärjestyksessä, koska se koski sotilaallista yhteistyötä toisen valtion kanssa.
Ilmoita asiaton viesti
Liittolaisuus ei edellytä mitään allekirjoitettuja valtiosopimuksia. On naurettavaa väittää, ettei Suomi tosiasiallisesti olisi ollut Saksan liittolainen, kun muistaa millaista maitten välinen yhteistyö oli jatkosodassa. Erilaisten kiertoilmaisujen käyttö viittaa aiheettomaan syyllisyydentuntoon historian osalta.
Ilmoita asiaton viesti
Kun ei ollut niin ei ollut. Täällä on aika paljon perusteluja siihen esitetty.
Tämän myös länsivallat ja jopa Neuvostoliitto tunnustivat mm. Teheranissa loppuvuonna 1943. Suomea ei näissä neuvotteluissa käsitetty samaan joukkoon kuuluvaksi esim. Romanian ja Unkarin tavoin. Jos Suomi ei olisi esim. päästänyt saksalaisia Pohjois-Suomeen vuonna 1941, olisivat saksalaiset tulleet sinne jokatapauksessa vaikka väkisin.
Ilmoita asiaton viesti
Pekka Näränen osuu naulan kantaan viestissään # 21!
Miksi ”liittolaisuus”-sanan semantiikka olisi niin keskeistä Suomen ja Saksan välisen suhteen ymmärtämiseksi?
”…kun muistaa millaista maitten välinen yhteistyö oli jatkosodassa.” – Niin, millaista se oli? Vastaus siihen kertoo asiasta paljon enemmän.
Totta kai joukkojen toiminta koordinoitiin yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi tehokkaammin. Oli vaiheita, joissa toisen valtion sotilasyksiköitä oli alistettu toiselle, kunnes organisaatiota muutettiin sodan kuluessa ja joukko-osastoja siirrettiin satoja kilometrejä. Mannerheimin komentoon jopa tarjottiin suurempaa saksalaista yhtymää, mutta hän kieltäytyi siitä. Operaatioiden tavoitteita muutettiin osin niissä menestymisen tai epäonnistumisen mukaan. Murmanskin radan katkaisu oli saksalaisille tärkeää ja Suomen päämajalle arveluttavaa suhteiden kannalta länsiliittoutuneihin, joten mukana olleita suomalaisyksiköitä kaikessa hiljaisuudessa kehotettiin vähentämään aktiivisuuttaan.
Suhteessa ilmeni ajoittain suoranaisia erimielisyyksiä, ja silloin Saksa saattoi käyttää nykyajan tavoin ”pakotteita” katkaisemalla tai viivyttämällä esim. elintarviketoimituksiaan.
Tosi paikan tullen – Kannaksen suurhyökkäyksen käynnistyttyä kesäkuussa 1944 – presidentti Ryti otti henkilökohtaiselle vastuulleen luvata Saksalle, ettei Suomi irtaudu sodasta (mikä oli kuitenkin taustalla valtionjohdon pyrkimyksissä) ja varmisti tällä Saksalta merkittävän tuen hyökkäyksen torjumiseksi, millä taas vältettiin Suomen puolustuksen murtuminen ja todennäköinen maan itsenäisyyden menetys. Suomi huijasi tällä Saksaa – Ryti erosi eikä hänen lupaustaan enää pidetty sitovana, ja erillisrauhan tavoittelua voitiin jatkaa.
NL:n kanssa neuvotellun aselevon ehtoihin kuului saksalaisjoukkojen internointi ja samanaikainen Suomen Armeijan vahvuuden alasajo, mikä oli lähtökohtaisesti mahdoton tehtävä 200 000 sodassa karaistuneen hyvin aseistetun sotilaan vangitsemiseksi tai häätämiseksi. Saksalaiset kuitenkin vetäytyivät oma-aloitteisesti Norjaan ja suomalaiset olivat ajavinaan heitä takaa seuraten ilman taistelukosketusta, ja Hitlerin nimenomaisesta käskystä saksalaiset eivät tuolloin hävittäneet Suomea mennessään.
Valvontakomissiolta ei mennyt kauan sen huomaamisessa, mistä oli kyse. Tämä peli ei kelvannut neuvostojohdolle, joka halusi Lapissa oikeita taisteluita, ruumiita ja sotavankeja omista syistään. NL asetti uhkavaatimuksen, jossa Suomen oli aloitettava aktiivinen sodankäynti saksalaisia vastaan 1.10.1944 klo 8.00 mennessä sillä uhalla, että aselepo Suomen ja NL:n välillä raukeaisi. Uhkarohkealla maihinnousuoperaatiolla Tornion Röyttään suomalaiset alittivat tuon määräajan varttitunnilla, ällistyneet saksalaiset yllätettiin suomalaisten hyökkäyksellä ja Stalinin niin kaipaamia ruumiitakin alkoi tulla. Saksalaiset koettivat diplomatiaa viimeiseen saakka, mutta suomalaisilla ei ollut varaa livetä NL:n vaatimuksista, ja niin alkoi Lapin sodan hävitysvaihe miinoituksineen, polttamisineen, räjäytyksineen, taisteluineen ja vankeineen, jolloin saksalaisvangit oli luovutettava Neuvostoliitolle.
Ettäkö kielessä on olemassa jokin yksi sana tällaisen suhteen täsmälliseksi kuvaamiseksi?
Ilmoita asiaton viesti
”Liittolaisuus ei edellytä mitään allekirjoitettuja valtiosopimuksia.”¨
Mistäs tämän Mika Lehtonen repäisit? Jonkunhan asian olisi pitänyt päättää eikä sellaista päätöstä kukaan tehnyt. Hallitus kieltäytyi, sotilailla ei ollut valtuuksia ja eduskunta ei edes käsitellyt asiaa.
Näyttäisi siltä, että joillekkin aiheuttaa mielipahaa kun Saksan kanssa ei ollut liittolaissopimusta.
Ilmoita asiaton viesti
Sotilailla ei ollut valtuuksia mutta ylipäällikkö Mannerheim ei antanut tämän pidätellä itseään vaan teki liittosopimuksen kaltaisen sotilallisen yksityiskohtaisen yhteistoimintajärjestelyn Saksan sotilasjohdon kanssa ilman valtuuksia. Suomen päämaja sopi osallistumisesta Saksan Barbarossaan Saksan sotilasjohdon kanssa suomalaisten kenraalien toimiessa Mannerheimin käskystä käytännön neuvottelijoina. Suomen sotilasneuvottelijoiden poliitikkoja ja kansalaisia sumuttamaan tarkoitettu edellytys hyökkäykseen osallistumiselle – että Neuvostoliitto ensin hyökkää Suomen kimppuun – oli Hitlerin helppo järjestää lisäämällä koko maailmalle radioituun sodanjulistamispuheeseen maininta että Suomi on mukana ”im bunde”.
Lopulliset neuvottelut käytiin touko-kesäkuun vaihteessa 1941 sekä Saksassa että Suomessa. Neuvottelujen tulosta kutsuttiin välipuheiksi. Sitten Suomen tasavallan presidentti, hallitus ja eduskunta asetettiin tapahtuneen tosiasian eteen. Nämä eivät voineet, kun eivät halunneet, enää muuta kuin hyväksyä Suomen ja Saksan sotilasjohtojen välipuheet.
Ryti ja Hitler kirjoittivat toisilleen muutamia päiviä ennen Barbarossan sovittua alkamista ja hyväksyivät poliittisesti valtioidensa puolesta sotilaiden välipuheet – Ryti ilman juridisia valtuuksia samalla tavoin kuin tapahtui sitten kesällä 1944.
Ilmoita asiaton viesti
Jotkut väittävät, että Hitler olisi puheessaan sodan alussa sanonut Suomen olleen liitossa Saksan kanssa hyökkäämässä Neuvostoliittoon.
Otetaanpa tähän lainaus siitä – Hitlerin puheessa sanotaan näin: ”Im Bunde mit finnischen Divisionen stehen unsere Kamerad mit dem Sieger von Narvik am nördlichen Eismeer. Deutsche Soldaten unter dem Befehl des Erobers von Norwegen sowohl als die finnischen Freiheitshelden unter ihrem Marschall shützen Finnland”. (Yhdessä suomalaisten divisioonien kanssa seisovat toverimme Narvikin voittajan kanssa pohjoisella Jäämerellä. Norjan valloittajan johtamat saksalaiset sotilaat sekä marsalkkansa johtamat suomalaiset vapaussankarit suojaavat Suomea.)
Päiväkäskyssään Hitler sanoi näin: ”Im Verein mit finnischen Kameraden stehen die Kämpfer des Siegers von Narvik am nördlichen Eismeer. Deutsche Divisionen unter dem Befehl des Erobers von Norwegen schützen gemeinsam mit den finnischen Boden.” (Yhdessä suomalaisten toverien kanssa seisovat Narvikin voittaneet taistelijat pohjoisella Jäämerellä. Norjan valloittajan johdossa olevat saksalaiset divisioonat suojaavat yhdessä marsalkkansa johtamien suomalaisten vapaussankarien kanssa Suomen aluetta.)
G. Mannerheim, Muistelmat, osa II, 1952, sivu 313:
”…22. kesäkuuta 1941 — kello 6.00 radioitiin Hitlerin tunnettu julistus, jossa mm. lausuttiin, että suomalaiset ja saksalaiset joukot Jäämeren rannikolla seisoivat rinnakkain puolustamassa Suomen maaperää. Kun Suomi ei ollut sitoutunut lähtemään sotaan saksalaisten kanssa ja tätä seikkaa oli heille monta kertaa kategorisesti tähdennetty, ei Hitlerillä ollut minkäänlaista oikeutta tuollaiseen yksipuoliseen julistukseen. En voi pidättyä ajattelemasta, että tämän menettelyn tarkoituksena olikin asettaa Suomi tapahtuneen tosiasian eteen, joka pakottaisi venäläiset hyökkäämään, mutta toisaalta olen varma siitä, että tuo hyökkäys ei missään tapauksessa olisi jäänyt tulematta.”
Ilmoita asiaton viesti
Viljo Asikainen, osallistuminen keskusteluun Uuden Suomen palveluissa edellyttää oman nimen ja tunnistettavan kasvokuvan käyttöä. Ole hyvä ja pane siis kasvokuvasi näkyville jos haluat jatkaa tätä keskustelua. Mikäli tässä on teknisiä vaikeuksia, kokeile edetä oman blogin perustamisesta annettujen ohjeiden mukaan tai kysy neuvoja suoraan toimitukselta.
”Sotilailla ei ollut valtuuksia mutta ylipäällikkö Mannerheim ei antanut tämän pidätellä itseään vaan teki liittosopimuksen kaltaisen sotilallisen yksityiskohtaisen yhteistoimintajärjestelyn Saksan sotilasjohdon kanssa ilman valtuuksia.”
Unohdat varmaankin, että Suomi oli julistettu sotatilaan ja ylipäälliköllä oli tällöin sen mukaiset valtuudet. Suomi julistettiin sotatilaan talvisodan alettua 30. marraskuuta 1939, mistä lähtien Suomi oli sotatilassa yhtäjaksoisesti 26. syyskuuta 1947 saakka, jolloin liittoutuneiden valvontakomissio poistui Suomesta Pariisin rauhansopimuksen astuttua voimaan.
Viralliset yhteydenotot Saksan kanssa avattiin menettelytavoin, jotka ilmenevät viestistäni # 30. siteerattuna Jatkosodan historia 1:stä (toimittanut Sotatieteen Laitoksen Sotahistorian toimisto).
”Suomen sotilasneuvottelijoiden poliitikkoja ja kansalaisia sumuttamaan tarkoitettu edellytys hyökkäykseen osallistumiselle – että Neuvostoliitto ensin hyökkää Suomen kimppuun – oli Hitlerin helppo järjestää lisäämällä koko maailmalle radioituun sodanjulistamispuheeseen maininta että Suomi on mukana ”im bunde”.”
1. Hitlerin puhe ei sisältänyt tuota ilmausta, vaan ”im Verein”. Ks. http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/76766…
http://www.kurt-bauer-geschichte.at/PDF_Lehrverans…
”Im Verein mit finnischen Kameraden stehen die Kämpfer des Siegers von Narvik am Nördlichen Eismeer.”
2. Saksan yllätyshyökkäys itään 22.6.1941 alkoi klo 03.15 Keski-Euroopan aikaa Saksan tykistötulella 1 800 km pitkällä itärintamalla, mitä pian seurasivat ilmahyökkäykset. Hitlerin puhe lähetettiin aamulla, näköjään klo 6.00 Mannerheimin muistelmien mukaan. Ahvenanmaan miehityskuljetuksia suojanneita Suomen panssarilaivoja vastaan hyökkäsivät todennäköisesti Punalippuisen Itämeren laivaston ilmavoimien hävittäjät aamuvarhaisella 22.6. Sottungan luona. Heti aamulla 22.6. neuvostoliittolaiset avasivat tykistötulen Hangon rintamalla, jolloin Merivoimien komentaja pyysi ja sai luvan vastata tuleen klo 8.15. Samana päivänä neuvostojoukot loukkasivat maarajaa muutamissa kohdissa. 23.6. ja 24.6. neuvostoilmavoimat loukkasi Suomen ilmatilaa. Neuvostoliiton ilmavoimat pommittivat 15 Suomen paikkakuntaa 25.6., jolloin pääministeri Jukka Rangell totesi eduskunnalle Suomen olevan sodassa.
Se, että Hitlerin olisi ”helppo” järjestää Neuvostoliitto ensin hyökkäämään Suomen kimppuun pelkällä maininnalla radiolähetyksessä vaikuttaa varsin naiivilta ja neuvostoliittolaisia aliarvioivalta ajatukselta.
Mitä todennäköisimmin NL on tiennyt tiedustelutietojensa perusteella jo aiemmin Suomen ja Saksan puolustusryhmityksessä olevista joukoista Suomen alueella, ja sen korkeassa valmiudessa olleet yksiköt ovat voineet aloittaa sotatoimet nopeasti. Sen sijaan 500 pommikoneen suunniteltu ilmahyökkäys tuskin järjestyy aivan käden käänteessä, ja se tulikin kolme vuorokautta myöhemmin.
Suomen rajan yli ei hyökätty näkyvästi NL:n alueelle. Yöllä 21.–22.6. Saksan merivoimat ja Suomen sukellusveneet miinoittivat Viron rannikkoa, ja saksalaiset vesitasot veivät 22.6. suomalaisen partion Stalinin kanavalle. Hangon tukikohtaa vastaan saksalaiset tekivät pommituslentoja 22.-23.6. toimien Itä-Preussin kentiltä, ja Saksan ilmavoimien koneet, jotka olivat käyneet miinoitus- ja todennäköisesti pommituslennolla Kronstadtin alueella, tankkasivat 22.6. Utin kentällä, jossa oli saksalainen huoltohenkilöstö. Muilta osin suomalaiset kielsivät saksalaisilta kaiken toiminnan NL:n aluetta vastaan Suomesta käsin.
Ilmoita asiaton viesti
Suomi ei miinoittanut Viron rannikkoa ennen kuin Puna-armeija aloitti sotatoimet Suomea vastaan alkaen 22.6.1941 kello 6.05.
Kyseiseen miinoitusoperaatioon osallistuivat kaikki kolme Suomen miinoituskykyistä sukellusvenettä. Näiden miinoitusten taistelukertomukset ovat julkisia ja ne löytyvät Sota-arkistosta.
Sukellusvene Iku-Turson päällikkönä oli silloin kapteeniluutnantti Kauko Pekkanen. Miinoitukset suoritettiin 08.15 ja 09.06 välisenä aikana. Lähde Sota-arkisto T 16432/1741 Op 163
Sukellusvene Vetehisen päällikkönä oli silloin kapteeniluutnantti Kaarlo Pakkala. Miinoitukset suoritettiin 07.38 ja 08.26 välisenä aikana.
Lähde Sota-arkisto T 16432/1741 Op 164
Sukellusvene Vesihiiden päällikkönä oli silloin kapteeniluutnantti Kalervo Kijanen. Kertomuksen tekstissä ei mainita kelloaikoja, jonka välisenä aikana miinanlasku tapahtui, vaan sanotaan, että ”Miinat laskettiin oheisten piirrosten mukaisesti”. Kelloajat 09.05 ja 10.25 esiintyvät peitepiirroksessa. Kijanen on allekirjoittanut kertomuksensa emälaiva Sisulla 22.6.1941. Hänen esimiehensä komentajakapteeni Kivikuru on vahvistanut allekirjoituksellaan nähneensä taistelukertomuksen 22.6.1941.Lähde Sota-arkisto T 16432/1741 Op 165
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos tästä oikaisusta ja mielenkiintoisesta täsmennyksestä!
Ilmoita asiaton viesti
Naamatauluni esittäminen olisi niin vastenmielistä että mieluummin pidättäydyn kirjoittelusta.
Ilmoita asiaton viesti
Ikävä kuulla, mutta tervetuloa takaisin jos päätätkin toisin.
Ilmoita asiaton viesti
On semantiikkaa, mitä nimitystä Suomen ja Saksan sodanaikaisesta yhteistyöstä käytetään. Suomen silloisen johdon tarkoituksena oli pitää maamme itsenäisenä suursodan pyörteissä ja saada myös Neuvostoliiton Talvisodassa ryöstämät alueet takaisin. Mielestäni ihan hyväksyttävät tavoitteet.
Kun länsivaltain Talvisodan loppupuolella lupaama apu oli osoittautunut katteettomaksi, niin on melko luonnollista, että Saksa valikoitui ainoaksi mahdolliseksi kumppaniksi Neuvostoliiton muodostamaa uhkaa vastaan, jonka konkreettisia esimerkkejä Hannu Mononen blogikirjoituksessaan kuvaa. On harhaa kuvitella, että Suomi olisi pystynyt pysymään sodan ulkopuolella Saksan ja Neuvostoliiton sodan sytyttyä ja Neuvostoliiton pommitettua alueitamme. Ilman yhteistyötä Saksan kanssa olisimme todennäköisesti joutuneet sodan loppupuolella Neuvostoliiton miehittämäksi.
Länsivalloista ei ollut puolustamaan Neuvostoliiton miehittämän itäisen Euroopan kansojen oikeuksia, vaan ne jäivät stalinistisen komennon alle vuosikymmeniksi. Britannia ja Ranska olivat 1939 taanneet Puolan koskemattomuuden ja julistivat sodan Saksalle sen hyökättyä Puolaan. Länteen paenneet puolalaiset taistelivat uhrautuvasti natseja vastaan länsiliittoutuneiden joukossa, silti Puola jätettiin Stalinin käsiin. Sama kohtalo olisi odottanut Suomea, jollemme olisi Saksankin avulla saaneet pidettyä rintamaa kesällä 1944.
Meidän suomalaisten olisi jo vihdoin lopettava tuhkan ripottelu päällemme ja arvostettava sodanaikaisen johtomme toimintaa parhaana silloin mahdollisena tapana säilyttää maamme itsenäisyys noina vaikeina vuosina. Sodanaikaisten päättäjiemme toimintaa arvostelevien kommunistien ja muiden itänaapurin myötäilijöiden agenda on selvä, länsimielisten liberaalien harrastama arvostelu taas perustunee ymmärtämättömyyteen ja jonkinlaiseen jälkiviisaaseen haluun olla hyvän puolella pahaa vastaan.
Ilmoita asiaton viesti
Toivon mukaan ylläpito tajuaa tämän blogin ansiot ja laittaa sen kiireesti Karuselliin. Harvoin saamme nähdä täällä vastaavaa oikeasti hyvää ja laadukasta kirjoitusta, kun vertaamme tätä moniin muihin Karuselliin valittuja blogeja.
Ilmoita asiaton viesti
Suomen korkeinta sotilasjohtoa vieraili 25. toukokuuta 1941 Saksan pääesikunnassa Salzburgissa, jossa saksalainen sotilasvaltuuskunta johtajanaan kenraali Alfred Jodl selosti Neuvostoliittoon suunnitteilla olevaa hyökkäystä. Saksalaiset esittelivät yhteistyösuunnitelmaa Saksan ja Suomen taistelujoukkojen välille.
Suomea pyydettiin sitomaan Neuvostoliiton joukkoja rajoillaan ja osallistumaan Leningradia vastaan suunnattuun hyökkäykseen. Eri aselajien välillä käydyissä jatkoneuvotteluissa Berliinissä 26.–28. toukokuuta vaihdettiin teknisiä ja taktisia tietoja
Sodan jälkeen oikeuskansleri ja sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä syyttäjänä toiminut Toivo Tarjanne määräsi hallintoneuvos Artturi Ikkalan suorittamaan tutkimuksen jatkosotaa edeltäneistä keskusteluista Salzburgissa. Tutkimuksissa todettiin, että keskustelut olivat käynnistyneet saksalaisten aloitteesta Rytin ja Mannerheimin tieten, ne koskivat hypoteettisia mahdollisuuksia ja saksalaiset eivät antaneet tietoja alkamassa olevasta sotaretkestä eivätkä suomalaiset sitoutuneet mihinkään – mitään liittolaissopimusta ei oltu tehty teoriassa tai käytännössä.
Ilmoita asiaton viesti
Noin se meni Jatkosodan historia, osa 1:n mukaan tärkeimmältä osaltaan.
Edeltäneinä vaiheina mainitaan ”Epävirallisten yhteydenottojen kausi”, josta seuraava ote:
”Merkittävin suomalainen upseerivieras Saksassa talvella 1941 oli yleisesikunnan päällikkö kenraaliluutnantti Heinrichs, joka oli saapunut luennoimaan Suomen talvisodasta saksalaisille yleisesikuntaupseereille. Kenraalieversti Halderin luona Heinrichs oli 30.1. ja silloin molemmat osapuolet saivat joitakin tietoja toistensa näkemyksistä siinä mahdollisena pidetyssä tapauksessa, että sota syttyisi Saksan ja Neuvostoliiton välille. Heinrichs selosti ylipäälliköltään saamiensa ohjeiden mukaan melko avoimesti Suomen liikekannallepanosuunnitelmaa sekä keskitystä puolustusryhmitykseen. Saksalaisille lienee jo tuolloin selvinnyt, että suomalaiset eivät olleet halukkaita aloittamaan hyökkäystä eivätkä missään tapauksessa halukkaat hyökkäämään Leningradiin. Toisaalta Heinrichs saattoi todeta, että Saksan ja Neuvostoliiton sota oli mahdollisuuksien rajoissa.”
Kappaleessa ”Virallisten yhteydenottojen kausi” mainitaan:
”Viralliset yhteydenotot avattiin siten, että ministeri K. Schnurre saapui Saksan erikoisvaltuutettuna presidentti Rytin luo 20.5.1941. Tällöin hän kertoi Saksan ja Neuvostoliiton kiristyneistä suhteista, jotka saattaisivat johtaa sotaan tai Neuvostoliiton ehkäisyhyökkäykseen Suomeen ja Balkanille. Arvi Korhosen teoksen ”Barbarossa suunnitelma ja Suomi” mukaan tällä perusteella Suomesta tulisi lähettää ”jokin tai joitakin esikuntaupseereita Saksaan keskustelemaan, miten sotilaalliset toimenpiteet voitaisiin koordinoida tällaisessa Suomeen kohdistuvassa hyökkäystapauksessa”.
Presidentin esitettyä asian neuvotteluun kokoontuneille ylipäällikölle, pääministerille, ulkoministerille sekä puolustusministerille kaikki katsoivat, että lähettiläs Schnurrelle oli annettava myöntävä vastaus. Hänelle ilmoitettiin, että jatkokäsittely siirrettäisiin sotilasviranomaisille.”
– Neuvostoliiton kanssa tapahtuvan välirikon varalta Hitler oli selvittänyt 31.7.1940 korkeimmalle sotilasjohdolle näkemyksiään Neuvostoliitosta sekä sitä vastaan valmisteltavasta hyökkäyksestä, mistä idän sotaretken suunnittelu lähti sittemmin käyntiin. Tämä tarkoin salassa pidetty prosessi oli siis melko pitkällä ennen kuin suomalaisille annettiin siitä mitään vihiä.
Yllätys onnistui Saksalta täydellisesti hyökkäyksen alettua 22.6.1941 klo 3, mutta Hitler oli pidättänyt itselleen mahdollisuuden peruuttaa hyökkäyksen vielä 21.6. klo 13.
Ilmoita asiaton viesti
Ilmeisesti valtaosa keskustelijoista tunnustaa natsi-saksan merkityksen Suomen elonläämiskamppailussa. Keskusteluissa mainittuihin asioihin voidaan vielä lisätä saksan massiivinen materiaaliapu neuvostoliiton suurhyöksessä vuonna 1944. Siks tuntuu tosi oudolta, että poliisi kielsi natsilippujen heiluttelun itsenäisyyspäivänä. Eikö poliisikoulussa opeteta lainkaan historiaa?
Ilmoita asiaton viesti
Älä nyt Rajamäki viitsi tulla trollaamaan tähän asiallisena pysyneeseen keskusteluun! Kukaan meistä, jotka olemme katsoneet yhteistyön Saksan kanssa olleen Suomelle ehkä ainoa vaihtoehto itsenäisyyden säilyttämiseen sodan oloissa, ei tietääkseni ole natsiaatteen kannattaja.
Omasta puolestani voin sanoa, että natsismi on suorastaan antiteesi niille arvoille, joita pidän tärkeinä: demokratialle, sananvapaudelle, oikeusvaltiolle ja suvaitsevalle ja moniarvoiselle yhteiskunnalle.
Ilmoita asiaton viesti
Hieno blogi. Sen voi heti sanoa. Siitä myös kävi hyvin ilmi miten harvinaislaatuinen Suomen kohtalo II Maailmansodan aikana oli. Suomi oli Sakan ”liittolainen” (= meillä oli monilta osin yhteisiä tavoitteita), mutta aivan saumatonta ja koordinoitua yhteistyö ei ollut kuten liittosuhteessa on tapana. Muuten muurmannin rataa olisi häiritty paljon enemmän ja Pietarin piiritykseen olisi osallistuttu. Meillä oli viisautta tehdä siten, että länsiliittoutuneetkin ymmärsivät meidän toimiamme. Meitä käsiteltiin ”silkkihansikkain”, jos vertaa Itä-Eurooppaan ja noihin oikeisiin liittolaisiin.
Isäni muuten osallistui Tornion maihinousuun. Nukkui pommiin, koska oli saanut sopivan kolon höyrylaivan piipun vierestä. Paikka oli mukava ja lämmin. Hän herästi vasta kun vänrikki tuli hakemaan. Muut olivat pyörineen jo matkalla Pohjoiseen. Hänellä oli maihinoususta kovin erilainen mielikuva kuin amerikkalaisissa elokuvissa näytettiin. Hänestä se oli ”perhanan mukavaa sovitmista. Siihen se ilo sitten loppuikin”. Häne vapautettin palveluksesta Muoniossa, jonka jälkeen nuoremmat jatkoivat Pohjoiseen.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos! Ja ole hyvä, laitathan kasvokuvasi näkyville Uuden Suomen sääntöjen mukaan.
Tornion maihinnousu oli rämäpäisen uhkarohkea temppu, joka olisi huonolla tuurilla mennyt raskaaksi tappioksi.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä monien kehuma blogi pysyy vain pramilla, jos kommentoin sitä. Näin mahdollisimman moni tulee lukeneeksi tän.
Ilmoita asiaton viesti
OK, mutta pitäydytään kuitenkin II maailmansotaan liittyvissä tapahtumissa ja Kansallisarkiston selvityksessä niistä sekä tästä käynnistyneeseen yhteiskunnalliseen keskusteluun Suomessa. Jätetään uusnatsit kokonaan tämän keskustelun ulkopuolelle.
Ilmoita asiaton viesti
Nyt kehut itseäsi ansiotta, sillä kuten huomaat tämä blogi pysyy kuvioissa muutenkin. Asiallisia kommentteja näytti hyvin riittävän tästäkin eteenpäin.
Ilmoita asiaton viesti
Mitä Jatkosotaan tulee, niin suosittelen kahta kirjaa. Yksi on presidentti Risto Rytin sotasyyllisyysoikeudenkäynnin puolustuspuhe ”Risto Rytin puolustus”, joka julkaistiin näköispainoksena vuonna 1989.
Toinen erittäin mielenkiintoinen kirja on Risto Rytin päiväkirjat 1940-1944. Sen yläotsikko on ”Käymme omaa erillistä sotaamme.” Tämä julkaistiin vuonna 2006. Molemmat kirjat ovat erittäin arvokkaita dokumentteja.
Risto Rytin päiväkirja 4.7.41
”Schoenfeld oli luonani esittäen promemorian ja tiedusteli asennettamme. Sanoin, että olimme valitettavasti joutuneet Venäjän uuden hyökkäyksen kohteeksi ja pakotettuja parhaamme mukaan puolustamaan vapauttamme ja elämäämme. Onneksi oli Venäjä joutunut sotaan Saksan ja eräiden muiden valtioiden kanssa, mikä tällä kerralla talvisotaan verraten suuresti huojensi asemaamme.
Sch. kysyi, oliko meillä poliittisia sopimuksia Saksan ja sen liittolaisten kanssa. Vastasin, ettei meillä ollut mitään poliittisia sopimuksia paremmin Saksan kuin sen liittolaisten kanssa. Sotilasjohtomme on ollut kosketuksissa Saksan sotilasjohdon kanssa sotatoimien koordinoimisesta, mutta olemme niiden kanssa vain cobelligerentejä faktillisen tilanteen vuoksi. Käsitämme sotamme erilliseksi puolustussodaksi, emmekä halua sekaantua suurvaltojen välisiin suuriin välien selvittelyihin, joihin varamme ja voimamme eivät riittäisikään, eivätkä ne meitä kiinnosta. Meidän kohdallemme on kysymyksessä vain oma elämämme ja turvallisuutemme vapaana itsenäisenä kansana.”
Arthur Hans Fredrik Schoenfeld oli Yhdysvaltain Helsingin-lähettiläs, jonka kanssa Ryti oli tiiviissä kosketuksessa Jatkosodan aikana, kun tämä oli Suomessa. Kirja sisältää myös Schoenfeldin raportteja.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos blogistille erittäin hyvästä, informatiivisesta ja ajankohtaisesta kirjoituksesta. Suuria uhrauksia tehneen sukupolven lokaan vetäminen ei näy loppuvan vaikka Neuvostoliittokin on jo historiaa mutta aate ja aatteen pyhittämä valehtelu ja panettelu näyttää jatkuvan aina vaan.
Nuortevan teksti on mielestäni ennakko-asenteellista ja tarkoitushakuista. Syy- ja seuraussuhteet unohdetaan aina kun se sopii omaan agendaan.
Myös Vaaliston, Mikkolan, Karlssonin, Kajannon ja Näräsen kommentit ovat informatiivisia ja asiassa pysyviä, kiitos niistä.
Hyllystäni löytyy mm. myös kommenteissa mainittu Erfurtin kirja. Se monen muun viisikymmentäluvulla julkaistun teoksen tapaan antaa mielestäni parhaan kuvauksen syistä ja seurauksista, tapahtumien kulusta ja sen hetken reaalitodellisuudesta. Onhan sen kirjoittanut aikalaiskirjoittaja, joka itsekin on ollut todistamassa tapahtumia. Toisin kuin monet nykyajan takoitushakuiset ”historioitsijat”.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos Harri Monoselle hyvin perinpohjaisesta kirjoituksesta. On todellakin yhdentekevää, miten nimittää liittosuhdetta kansallissosialistisen Saksan kanssa. Molemmat valtiot kävivät sotaa samaa vihollista kohtaan hyvin erilaisin tavoittein ja puhtaasti omia intressejään ajaen. II maailmansodalle oli hyvin tyypillistä erittäin epäortodoksiset liittolaisuudet, kuten USA:n ja Neuvostoliiton esimerkki osoittaa
Hyvin paljon on voimavaroja uhrattu todistamaan, että demokraattisen Suomen ja kansallissosialistisen Saksan välillä olisi ollut runsaasti myös poliittista ja ideologista yhteistyötä. Toki, sitä jonkun verran olikin, pääasiassa erilaisten äärioikeistolaisia piirejä edustaneiden järjestöjen ja henkilöiden välillä. Tuskin kuitenkaan juuri sen kummempaa, kuin mitä Saksalla oli muidenkin pohjoismaisten valtioiden vastaavien piirien kanssa.
Suomen valintoja sotia Saksan rinnalla Neuvostoliittoa vastaan myös kritisoidaan runsaasti. Siltä puuttuu kuitenkin kantavuus, koska ei ole tarjota todellisia vaihtoehtoja, jotka olisivat voineet edes jonkin näköisellä todellisuudella johtaa parempaan lopputulokseen. Jos yhtään viitsii paneutua syksyn -39 neuvotteluihin, niin ymmärtää, että suostuminen Neuvostoliiton ehtoihin oli merkinnyt itsenäisen Suomen loppua ja maamme joutumista myöhemmin Saksan ja Neuvostoliiton taistelukentäksi. Samoin olisimme menettäneet Baltian maiden tapaan legitimiteettimme itsenäiseen valtioon osana Neuvostoliittoa. Olisimme itse siitä luopuneet vapaaehtoisesti. Meitä ei pelastanut Saksan hyväntahtoisuus vaan sen kasvanut kiinnostus maatamme kohtaan operaatio Barbarossan osana. On myös hankala moittia suomalaisia siitä, että haluttiin menetetyt alueet takaisin.
Voi hyvin todeta, että Neuvostoliitto teki itselleen melkoisen karhunpalveluksen päätyessään hyökkäämään Suomeen v. -39. Ilman Talvisotaa tuskin olisi ollut mahdollista saada suomalaisia yhtenä miehenä hyökkäämään v. -39 rajojen ylitse. Sellaista hallitusta, jolla olisi ollut eduskunnan tuki takanaan hyökkäyssodan aloittamiseksi ei olisi tästä maasta löytynyt.
Ilmoita asiaton viesti
Onpa osuvaa tekstiä, kiitos!
Stalinin Neuvostoliitto teki todellakin pahan arviointivirheen aloittaessaan talvisodan. Suomalaisten kannalta talvisota, sen seurauksena käyty jatkosota ja Lapin sota olivat kaikki tarpeettomia ja ne olisivat jääneet kaikki sotimatta ilman NL:n hyökkäystä 30.11.1939, pian 80 vuotta sitten. Mikään muu teko historiassa kaikkine seurausvaikutuksineen ei ole pilannut suomalaisten ja venäläisten suhteita yhtä pahoin.
Ilmoita asiaton viesti
Juuri näin, tämä on helppo allekirjoittaa. Tästä vain puhutaan aivan liian vähän.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä Monosen kommentti on kyllä todella kaukana totuudesta. Hän esittää talvisodan syyksi vain NL:n hyökkäyksen. Todellisuudessa Saksa varusteli voimakkaasti Suomessa jo koko 1930-luvun ja koko Suomen sotilaallinen infrastruktuuri oli kehitetty palvelemaan Saksan hyökkäystä Suomen kautta. Tästä aiheesta on tieteellisissä tutkimuksissa aivan tarpeeksi tietoa. Valtiollinen johtomme ei ollut tietoinen sopimuksista Saksan kanssa ja sillä ei ollut edes sananvaltaa kun suhteet hoidettiin sotilaiden ja epämääräisen salaseuran toimesta.
Molotov-Ribbentrop-sopimuksessa Suomi ja Baltia rauhoitettiin NL:n vihollisen eli Saksan varustelulta rauhan takaamiseksi (sopimuksen tavoite oli rauhan säilyttäminen Euroopassa). Saksa ja välillisesti Suomi rikkoivat sopimusta ja tämä oli talvisodan syy.
Suomi oli todella kriittinen alue NL:n (mm. Leningradin) puolustukselle ja talvisodan tärkeys NL:lle todistettiin sitten Barbarossan alkaessa – Suomi oli välittömästi tukemassa Saksan hyökkäystä mittavasti. Voi todeta, että sotilasstrategisesti NL:n suurin virhe oli jättää talvisodan jälkeen Saksa liian voimakkaaksi Suomessa. Se oli lähellä johtaa Leningradin tuhoon. Ja loppujen lopuksi Suomen älytön sotaseikkailu oli hyvin lähellä johtaa oman maamme täystuhoon. Tästä pitäisi nyt ottaa opiksi kun taas aseita kalistellaan Venäjää vastaan.
Ilmoita asiaton viesti
Talvisodan syy oli vain NL:n ja Saksan kanssa solmittu etupiirisopimus pienten valtioiden jakaminen sulle-mulle-periaatteella. Mikään pakko ei ollut Suomeen hyökätä ja vielä itse lavastaa ”Suomen provokaatio” ja siitä saada syy muka puolustautua.
Merkittävä tekijä talvisodan taustalla oli ensimmäisen maailmansota ja sen lopputulos. Sodan seurauksena Saksa ja Neuvostoliiton ytimeksi sittemmin kehittynyt Venäjä menettivät suurvalta-asemansa vuosikymmeneksi. Varhain 1930-luvulla ne alkoivat toipua ensimmäisestä maailmansodasta ja pyrkivät palauttamaan entisen asemansa.
Sekä natsi-Saksan että Neuvostoliiton sotilaallinen varustautuminen ja suurvaltapoliittinen aktiivisuus lisääntyivät huomattavasti. Molemmat valtiot tavoittelivat menettämiensä alueiden takaisin valtaamista ja valtapiiriensä edelleen laajentamista.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Talvisodan_tausta
1920-luvulla Reichswehr ja puna-armeija tekivät myös salaista yhteistyötä, koska osa yhteistyöstä oli Saksalta kiellettyä Versailles’n rauhansopimuksenperusteella.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Neuvostoliiton_ja_Sa…
Mitään jatkosotaa tai Suomen osuutta Barbarossassa ei olisi koskaan tullut ilman NL;n hyökkäystä Suomeen.
Miten niin ”taas kalistellaan Venäjää vastaan”. Suomi ei ole koskaan kalistellut Venäjää vastaan ilman, että että sieltä puolen ei olisi ensin vihollisuuksia aloitettu.
Ilmoita asiaton viesti
”Tästä aiheesta on tieteellisissä tutkimuksissa aivan tarpeeksi tietoa. Valtiollinen johtomme ei ollut tietoinen sopimuksista Saksan kanssa ja sillä ei ollut edes sananvaltaa kun suhteet hoidettiin sotilaiden ja epämääräisen salaseuran toimesta. ”
Mitähän nämä ”tieteelliset tutkimukset” ovat? Voisiko Mikko Punkari esittää väitteilleen faktaa, josta selviää itse tutkimukset, tekijät, yliopisto ja ketkä ovat väitetyt tutkimukset arvioineet.
”Saksa varusteli voimakkaasti Suomessa jo koko 1930-luvun ”
Tämä ei pidä paikkaansa. Talvisodassa saksalaisalkuperäisiä aseita oli vähän käytössä ja ne lähinnä olivat Vapaussodan aikaisia pistooleja. 30-luvun saksalaisaseita ei ennen Jatkosotaa Suomeen toimitettu.
Molotov-Rippentrop sopimus sinetöi Toisen maailmansodan alkamisen. Sopimuksen salaisessa lisäpöytäkirjassa sovittiin Saksan ja Neuvostoliiton etupiirijaosta seuraavalla tekstillä: Mikäli Baltian valtioihin (Suomi, Viro, Latvia, Liettua) kuuluvilla alueilla tapahtuu alueellisia tai poliittisia muutoksia, muodostaa Liettuan pohjoisraja Saksan ja SNTL:n (Neuvostoliitto) etupiirien rajan. Tässä yhteydessä molemmat osapuolet tunnustavat Liettuan vaatimuksen Vilnan alueeseen.
Teksti mahdollisti Saksalle Puolan miehityksen. Neuvostoliitto pääsi miehittämään Baltian maat ja aloittamaan Talvisodan.
Tämän asian hallitseminen kuuluu jo peruskoulun oppimäärään
Pitää myös muistaa, että Baltian maiden miehitys loppui vasta 1991.
”Suomi oli välittömästi tukemassa Saksan hyökkäystä mittavasti. ”
Suomesta ei suoritettu yhtä ainoaa sotatoimea Neuvostoliittoa kohtaan ennenkuin Puna-armeija aloitti Jatkosodan 22.6.1941 klo 6.05.
Tämä kyllä selviää keskusteluketjun kommenteista.
Ilmoita asiaton viesti
Mikko Punkari:
”Todellisuudessa Saksa varusteli voimakkaasti Suomessa jo koko 1930-luvun ja koko Suomen sotilaallinen infrastruktuuri oli kehitetty palvelemaan Saksan hyökkäystä Suomen kautta. Tästä aiheesta on tieteellisissä tutkimuksissa aivan tarpeeksi tietoa. Valtiollinen johtomme ei ollut tietoinen sopimuksista Saksan kanssa ja sillä ei ollut edes sananvaltaa kun suhteet hoidettiin sotilaiden ja epämääräisen salaseuran toimesta.”
Malli Cajanderin Suomi, joka laski turvallisuutensa idealistisesti Kansainliiton varaan, siis Mikko Punkarin mukaan varustelikin voimakkaasti koko 1930-luvun. Ja silti sen kenttätykistö oli antiikkinen ja monenkirjava, sen ampumatarvikkeita puuttui, koulutukseen hankittiin muutama panssarivaunu ”säästösyistä” ilman aseistusta, ainoa sen yksitasoinen hävittäjäkone oli jo vanhahtava Fokker, ja valtiovalta nuukaili puolustushankinnoissa suursodan uhatessa (vaikka mm. USA olisi myöntänyt lainan asehankintoihin) niin, että Puolustusneuvoston puheenjohtaja Mannerheim erosi tehtävästä vastalauseeksi.
Ne ”tieteelliset tutkimukset” olisi siis jo korkea aika saada julki, koska Suomen sotahistoria on ollut näköjään perin pohjin virheellistä ainakin viimeiset 80 vuotta…
”Valtiollinen johtomme ei ollut tietoinen sopimuksista Saksan kanssa ja sillä ei ollut edes sananvaltaa kun suhteet hoidettiin sotilaiden ja epämääräisen salaseuran toimesta.”
Näin mehevää salaliittoteoriaa en olekaan lukenut aikoihin. Punkari on siis hyvä ja näyttää toteen väitteensä? Onhan suuri kunnia tälle blogille, jos tämän luokan historiallinen sensaatio näkee päivänvalon juuri täällä! ; )
”Saksa ja välillisesti Suomi rikkoivat [Molotovin-Ribbentropin] sopimusta ja tämä oli talvisodan syy.”
Aina vain paranee, nythän liikutaan jo ihan maailmanhistorian tasolla! Saisimmeko kuulla, millä tavoin ne sitä rikkoivat 23.8.–30.11.1939?
”Suomi oli todella kriittinen alue NL:n (mm. Leningradin) puolustukselle ja talvisodan tärkeys NL:lle todistettiin sitten Barbarossan alkaessa”.
– Niin, Barbarossan alkaessa Suomi valtasi takaisin talvisodassa siltä ryöstetyn Karjalan kannaksen ja pysäytti hyökkäyksensä ylipäällikön käskystä Leningradin uloimman linnoitetun puolustusvyöhykkeen eteen ja teki siihen sittemmin pääpuolustuslinjansa Kannaksella.
Sen jälkeen Suomi huolehti tarkoin siitä, että sen hallussa olleelta alueelta eivät suomalaiset eivätkä saksalaiset käyttäneet raskaita aseitaan Leningradia vastaan – vastoin NL:n keskeistä argumenttia tekosyyksi talvisodalle, ”raja tykinkantaman päässä”. Kannaksen takaisinvaltaukseen käytetyt joukot siirrettiin sen jälkeen pääosin jatkamaan hyökkäystä Laatokan pohjoispuolella. Suomi ei katkaissut Laatokan jäällä kulkenutta huoltoreittiä saarrettuun Leningradiin.
”Voi todeta, että sotilasstrategisesti NL:n suurin virhe oli jättää talvisodan jälkeen Saksa liian voimakkaaksi Suomessa.”
Kerrohan tästä lisää.
”Ja loppujen lopuksi Suomen älytön sotaseikkailu oli hyvin lähellä johtaa oman maamme täystuhoon.”
Saammeko kuulla enemmän tuosta seikkailusta – mitä siis olisi kuulunut tehdä toisin?
Ilmoita asiaton viesti
Hieno kooste Jatkosodan syistä ja osin seurauksistakin.
Minusta kirjeen lause: ”lisäksi juutalaisten teloittamiseen riittää kehnompikin ampumataito kuin omaamamme” osoittaa hyvin sen, että vapaaehtoisemme tiedostivat hyvin, millaisen armeijan kanssa olivat tekemisissä.
Nuorteva toteaa tämän selvästi Yhteenvedossa: ”Selvityksen tavoitteena on ollut antaa luotettava kokonaiskuva siitä, mitä suomalaiset SS-vapaaehtoiset tiesivät väkivaltaisuuksista ja mitä he itse joutuivat tekemään.”
En usko, että SS-joukoissa taistelleiden vapaaehtoisten toimien tutkiminen haittaa millään tavoin suomalaista sotahistoriaa. Kaikki tieto on mielestäni arvokasta ei vähiten sellainen, jonka halutaan pysyvän pois yleisestä tietämyksestä.
Ilmoita asiaton viesti
Yksi merkillepantavimmista episodeista välirauhan aikana on tuo Molotovin matka Berliiniin loppuvuodesta 1940. Neuvostoliitto halusi kynsin hampain takertua kiinni liittolaissuhteeseen Hitlerin Saksan kanssa, mutta Saksalla oli siinä vaiheessa jo jatkostrategia putkessa. Se pelasti myös Suomen. Ja kuvaavaa on myös se, että ”ilman lupaa” Neuvostoliitto ei uskaltanut hyökätä Suomeen.
Ilmoita asiaton viesti
… vaikkakin valmisteli sitä Erkki Nordbergin teoksen mukaan jopa siirtäen joukkojaan jo hyökkäysryhmitysalueelle.
Totta – Adolf Hitlerin ”nein” marraskuussa 1940 faktisesti pelasti Suomen sillä kertaa. Häntä vain ei ole yleensä tapana kiittää, ”sattuneista” (ja varsin hyvistä) syistä…
Ilmoita asiaton viesti
Neuvostoliitto tarvitsi vielä tuolloin aikaa. Se yritti kaikin keinoin voittaa sitä – ja etumaastoa. Viimemainittua se pyrki hankkimaan ”viemällä päätökseen tehtävänsä luoteisella rintamalla”, Suomen kanssa.
Mutta pelikirja oli jo tältä osin uusi. Saksan intressit Pohjolassa olivat toiset, selkeytytyneet, Suomen sektorilla oli jo tärkeä tehtävä tulevan idänretken kannalta.
Ihmetellä vain sopii, miksei Berliini pannut tälle seikalle painoa elokuussa 1939?
Ehkä oli niin, että ”23.8.1939” – päivän diili oli yhtä tärkeä kummallekin diktaattorille, mutta kuitenkin selvästitärkeämpi Hitlerille.
Pelko kahdenrintaman uhasta oli suurempi. Hän tarvitsi sopimuksen, viis yksityiskohdista, kumpikin tulisi repimään sopimuksen aikanaan.
Voin myös arvioida, että Hitlerin välinpitämättömyys 1939 Suomen lohkosta Suomenlahden-Jäämeren välillä oli tietynlainen täky. Jos hän olisi pannut Suomelle suuren paljon 23.8.1939, olisi se ollut suora vihje Stalinille tulevasta.
Ilmoita asiaton viesti
Hieno teksti.
Näin vanhemmiten olen taipuvainen näkemään vuodet 1939-1947 – siis ajan Molotov-Ribbentrop -sopimuksesta Pariisinrauhansopimukseen Suomen kannalta pienen valtion ja kansan ponnisteluna ja järkeilynä, joka yksiselitteisesti oli selviytymistaistelua olemassaolosta ja pyrkimystä minimoida omat tappiot ja säilyttää kansallinen elinkelpoisuus tulevaisuuteen, joka kenties olisi hieman seesteisempi kuin nuo rajut vuodet.
Kyseessä oli siis yksi ja ainoa survival- taistelu!
Näin ollen tapamme harjoittaa hartaushetkiä Talvisodan haudalla ja kiivailla Jatkosodan syistä ja liittolaisuuksista omalta osaltaa saattaa hämärtää tätä suomalaista paradigmaa, jatkuvaa olemassaolon taistelua, jossa oli erilaisia vaiheita, kriittistä hoipertelua kuilun reualla milloin hieman etäämpänä rotkon reunasta, milloin taas aivan syvyyksien partaalla.
Hengen hädässä oleva tarttuu oljenkorteen, sanotaan, niin tottamaar myös hädönalainen valtakunta ja sen johto tekee samoin. Se pettäisi tehtävänsä ja laistaisi vastuunsa, jos ei tekisi kaikkea mahdollista, – eikä Saksan kolmas valtakunta ollut edes mikään oljenkorsi, vaan 1941 maailman kaikkien aikojen teräksisin sotilaallinen mahti.
Sitäpaitsi se oli ainoa vaihtoehto, joka oli jäljellä kun kaikki muut kortit oli jo katsottu, ja niistä jokainen osoittautunut, kuka milläkin tavoin hanttikortiksi.
Lopuksi vielä totean, että jälkimaailman lyödessä rintoihinsa ja suorittaessa korkeasti moraalista jälkipuntarointiaan Suomen toiminnan epäeettisyyden rankkaamisessa, Suomi toimi henkensä edestä, todellisen kuolemanvaaran olosuhteisa, joissa vaihtoehdot olivat puhtaasti enää nämä: Selviydy tai häviä, katoa Maan päältä.
Kunpa joskus pääsisimme näissä jälkikätisissä henkisissä harjoituksissa niin pitkälle, että jatkaisimme apteekkivaaka-hommista todellisiin puntarointeihin sellaisten voittajavaltojen kuin Englannin, Yhdysvaltojen ja myös Ranskan WW2:n aikaisen toiminnan suhteen.
Miten USA ja Britannia veljeilivät Stalinin kanssa, lipoivat ja tukivat sitä ja antoivat sille vallat, jota ne sitten jo vuodesta 1946 ja 1947 alkaen sijuvasti kritisoivat.
Ikäänkuin suomukset putosivat silmiltä.
Mutta mitään sellaista jälkibriiffiä ne eivät koskaan omasta liittolaisuudestaan Stalinin kanssa Ole tehneet, jota me – tappion karvat niellyt Suomi on tehnyt ja tässäkin tekee – Saksasta nyt puhumattakaan.
Suomi selvisi, hengissä ja entistä aidompana demokratiana toisen maailmansodan hornasta, jonka ulkoiset vallat, diktaattorit ja sotilaspoliittiset valtakeskittymät meidän päämme yli ja meidän kohtalostamme ja oikeuksistamme piittaamatta olivat keittäneet kokoon.
Moraalisinta ja kestävintä, mitä uhanalaisen pienen kansakunnan johto voi kuolemanvaarassa, täydellisen tuhon varjossa, tehdä on toimia siten, että elämä ja olemassaolo jatkuu.
Se on täysin ikiaikaisen puolustussota-doktriinin mukaista toimintaa.
Mitkään varteenotettavat filosofiset ja moraaliset opit eivät aseta puolustussodan oikeutusta kyseenalaiseksi.
Ainoa näkökanta joka niin saattaa tehdä on nihilismi. Älkäämme koskaan eksyko puolutusnihilismin sudenkuoppia täynnä oleville hämärpoluille!
Kiitos, Hannu.
Ilmoita asiaton viesti
”Helgen hädässä oleva tarttuu oljenkorteen, sanotaan, niin tottamaar valtakunta, sen johto tekee samoin. Se pettäisi tehtävänsä ja laistaisi vastuunsa, jos ei tekisi kaikkea mahdollista, eikä Saksan kolmas valtakunta ollut edes mikään oljenkorsi, vaan 1941 maailman kaikkien aikojen teräksisin sotilaallinen mahti. Sitäpautsi ainoa vaihtoehto, joka oli jäljellä kun kaikki muut kortit oli jo katsottu, ja niistä jokainen osoittautunut, kuka milläkin tavoin hanttikortiksi.”
Tuo oli nappiin muotoiltu kappale kommentissasi, joka oli muutoinkin ensiluokkainen.
Istuin kerran lentokoneessa erään hiukan iäkkäämmän englantilaisen herrasmiehen vieressä ja kuultuaan, että olen suomalainen hän otti hyvin varovaisesti esille Suomen liittolaisuuden Natsi-Saksan kanssa toisessa maailmansodassa kysyen miten oli mahdolista, että Suomi vapaana ja demokraattisena maana valitsi sillä tavoin puolensa. En hennonnut vastata hänelle samalla mitalla kysyen miksi Englanti auttoi Stalinia ja soti rauhantahtoista Suomea vastaan.
Ilmoita asiaton viesti
Hieno kommentti Veikko Huuskalta!
Ilmoita asiaton viesti
-Sotilaallisten valmistelujen laajuuden takia saksalaiset pyysivät myös poliittista vakuutusta siitä, että yhdessä sovitut suunnitelmat toteutetaan. Kenraali Heinrichs ilmoitti saksalaisille sotilasesikunnille :
” 14.6.(1941) iltapäivällä on presidentti yhdessä ulkoasiainvaliokunnan kanssa hyväksynyt saksalais-suomalaiset välipuheet.”
Tämä viesti välitettiin myös Saksan ylimmälle johdolle.
-Saksan hyökkäyksen alettua varhain aamulla 22. kesäkuuta 1941 Hitler antoi Saksan kansalle suunnatun julistuksen, jonka luki radiossa propagandaministeri Joseph Goebbels.
Hitler itse ei pitänyt kuuluisaa ”Hitlerin radiopuhetta”.
– Kesäkuussa 1944 pääministeri Linkomiehen ja ylipäällikkö Mannerheimin suosituksesta tai selvästi painostuksen alaisena presidentti Ryti suostui Ribbentropin esittämään vaatimukseen antaa vakuutus Suomen taistelun jatkamisesta Saksan rinnalla.
Asiaa ei viety päätettäväksi eripuraiseen ja päätöksenteossaan hitaaseen eduskuntaan. Hallitus sen sijaan vaikkakin äänestyksessä jakaantuneena hyväksyi Hitlerille lähetettävän kirjeen sisällön.
P.S. Jatkosotaa käsittelevässä kirjallisuudessa mielestäni erittäin tarkasti tilanteen kehittymistä seuraa Pekka Visurin kirja Mannerheimin ja Rytin vaikeat valinnat (Docendo 2014), jonka pohjalta ylläolevat lainaukset.
Ilmoita asiaton viesti
Venäjämieliseen Visuriin minä kaikkein vähiten uskon.
Ilmoita asiaton viesti
Minä uskon enemmän Visuriin kuin Kajantoon.
Ilmoita asiaton viesti
Hannu, sallinet linkittää tähän seminaari-yhteenvetoni vuodelta 2014. Suomen Sotahistoriallisen Seuran 70-vuotisjuhlaseminaarissa setvittiin talven 1944 tilannekuvaa ja toimintaaSuomen,Saksan, Neuvostoliiton ja Länsilittoutuneiden näkökannalta.
Kuten hyvin ymmärrämme Suomen omien ratkaisujen lisäksi meidän vaigeisiimme vaikutti väkevästi ulkoisten valtojen ja johtajien tilannearviot, suunnitelmat ja toimet.
Laajahkossa raportissani summaan ja huipennan talven-kevään 1944 tapahtumahistorian Euuroopan sotanäyttämöllä meidän kannalta keskeiseksi ja jopa ratkaisevaksi muodostuneen seikan: Miksi Jitler ei kenraaliensa vaatimuksen mukaisesti heti Leningradin saarron murtumisen jälkeen vetäyttänyt sotavoimaansa Narvan rintamalta ja Balttia-Kuurinmaalta ja järjestänyt sitä vahvaan torjuntaan Valkovenäjältä ryntäävän puna-armeijan tulpaksi, Berliinin lujaksi suojaksi?
Seminaariraportti kommentteineen vastaa ainakin osittain tähän. Suomi tarvitsi Saksaa, mutta niin myös Saksa Suomea.
Summaava lauseke on:
Hitlerin jääräpäisyys Baltian pidossa elokuulle 1944 saakka pelasti Suomen.
Klausulin jyrkkyyttä voi lieventää asettemalla sen perään kysymysmerkin.
Mutta sodassa tapahtuu kaikenlaista, ja koko prosessin kannalta tämä seikka kuuluu sarjaan olennaiset episodit.
Linkki:
http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/15962…
Ilmoita asiaton viesti
Muistan lukeneeni, että Stalingradin piirityksen yhteydessä Hitlerille ehdotettiin, että Saksan kaupungissa ollut armeija hyökkäisi länteenpäin murtaaksen piiritysrenkaan sen heikoimmasta kohdasta, ja siihen Hitler oli todennut, että ”Saksan armeija hyökkää vain eteenpäin!”
Ilmoita asiaton viesti
Paljon kiitoksia, Veikko! Tuohon täytyy perehtyä ajan kanssa.
Tämä blogi ja siihen liittyvä keskustelu on ollut minulle opettavaisempi kuin olisin arvannutkaan!
Ilmoita asiaton viesti
Sellainen kommentti tuohon Hitlerin ”jääräpäisyyteen” että Baltian pitäminen oli kyllä perusteltu. Sitä edellytti suuramiraali Karl Dönitz ja häntä Hitler kuunteli. Vetäytymisen myötä elintärkeät malmikuljetukset Ruotsista olisivat altistuneet puna-laivaston sukellusveneille. Toinen syy oli se, että v. 1944 valmistui uuden sukupolven sukellusveneitä kymmenittäin. Hyvin teknisenä aselajina ne vaativat pitkän harjoittelujakson, ennen kuin olivat valmiita rintamapalvelukseen. Itämeri oli tähän tarkoitukseen elintärkeä.
Ne olisivat mullistaneet sukellusvenesodan ja niiden laajamittainen käyttö olisi uhannut vakavasti länsiliittoutuneitten Elintärkeitä merikuljetuksia. Churchill itse myönsi sen kun hänelle selvisi uusien sukellusveneiden vallankumoukselliset edut. Olisivat kenties jonkun verran pitkittäneet sotaa, mutta se on toinen tarina.
Yleensä Hitlerillä oli päätöksilleen vankkoja strategillisia perusteita. Sitä hän ei vain ymmärtänyt, kuinka suunnattomat vihollisen voimavarat olivat.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä huomio, näin minäkin olen asian ymmartänyt. Itämeri oli erittäin tärkeä ja ainoa testipaikka uusille tyypin XXI ja XXIII sukellusveneille. Nämä veneethän mullistivat sukellusvenesodankäynnin mutta vasta sodan jälkeen. Kaikki voittajavaltiot kopioivat ne välittömästi omaan käyttöön. Mikäli sota olisi jatkunut edes puoli vuotta pidempään niin nämä paatit olisi aiheuttaneet varsinkin länsiliittoutuneille aivan järkyttävät tappiot. Saksan ihmeaseista nämä olivat juuri ne mitkä olisivat voineet todella vaikuttaa sodan kulkuun Me 262 ohella, mikäli priorisointi olisi ollut oikea. Rakettiaseet olivat silloin aivan liian kaukaista utopiaa.
Ilmoita asiaton viesti
Kannattaa muistaa, että Neuvostoliitto itse ei ollut mitenkään passiivinen.
Professori Ohto Mannisen mukaan ”Puna-armeijan päädoktriini oli hyökkäävä. Neuvostoliiton Saksan-hyökkäyksen ensisijainen vaihtoehto oli syksystä 1940 lähtien keskittää päävoimat Brest-Litowskin eteläpuolelle ja vallata voimakkaalla hyökkäyksellä Lublin ja Krakova ja sitten Breslau sekä edetä Oderin yläjuoksulle. Suunta oli katsottava edulliseksi, koska Saksan ei vielä arveltu saaneen puolustustaan kuntoon entisen Puolan alueella.
Talvisodan aikana, tammikuussa 1940, neuvostolaivasto laati Ahvenanmaan miehityssuunnitelman, joka olisi edellyttänyt noin 20 000 miehen siirtämistä Ahvenanmaalle Virosta ja Latviasta. Perusajatuksena oli maavoimien hyökkäyksellä Oulun korkeudella katkaista Suomi ja laivaston hyökkäyksellä Ahvenanmaalle riistää Suomelta myös sen meriyhteydet. Ahvenanmaalle sijoitettaisiin kevyiden laivastovoimien, sukellusveneiden ja lentokoneiden tukikohdat.
Tarkemmassa Ahvenanmaan valtaussuunnitelmassa (10.9.1940) operaation kohteena olivat Eckerö, varsinainen Ahvenanmaa ja Lemland. Sitten piti vallata muut Ahvenanmaan saariston saaret. Isku oli suoritettava nopeasti ja riittävän voimakkaasti, jotta Ruotsista Suomelle tulevat apuvoimat eivät ehtisi paikalle. Yllätyksen onnistuminen oli mahdollisuuksien rajoissa, koska Suomi syksyllä 1940 pakotettiin purkamaan Ahvenanmaan talvisodanaikaiset puolustusjärjestelyt.
Hangossa olevien joukkojen tehtäväksi kaavailtiin merellä Hangon-Osmussaaren tykistö-miina-aseman osana torjua vastustajan pääsy Suomenlahdelle ja maalla niemimaan puolustamisen lisäksi edistää puna-armeijan osastojen hyökkäystä Suomeen. Hangon tukikohdan oman suunnitelman mukaan tukikohdan tehtävänä oli suojella Hangon-Osmussaaren miinakenttä-tykistöasemaa eli siis Suomenlahden suuta mutta myös laajentaa aluettaan valtaamalla Tammisaaren-Bromarvin alueet. Näistä lähtökohdista tukikohta voisi toimia ensimmäisenä portaana puna-armeijan mahdollisesti suorittamalle maihinnousulle Helsinkiin tai Turkuun. Itämeren laivaston kesällä 1940 valmistamassa kokonaissuunnitelmassa oli peräti Hangon tukikohdan ensimmäinen tehtävä luoda puna-armeijalle lähtöalue hyökkäykselle Suomeen.
Neuvostoliiton yleisesikunnassa valmistui 27.11.1940 suunnitelmakartta, johon oli kaavailtu joukkojen ryhmitys ja hyökkäyssuunnitelmat Pohjoisen Rintaman Suomeen kohdistunutta operaatiota varten. Sallan kohdalle oli määrä keskittää kolmiarmeijakuntainen 21. Armeija, yhteensä yhdeksän divisioonaa – talvisotaan verraten nelinkertainen määrä – ja neljä lentorykmenttiä. Armeijan oli määrä hyökätä kuudella divisioonalla radan suunnassa Rovaniemelle ja Kemiin ja siitä edelleen Ouluun sekä hieman etelämpänä kolmella divisioonalla Posion länsipuolelle. Suunnitelmasta näkyy, että Suomen katkaisemista pidettiin nytkin ensiarvoisen tärkeänä ja että se oli määrä toteuttaa juuri uuden rautatien suunnassa.”
Ilmoita asiaton viesti
Tomi, erinomainen täydentävä kommenttisi # 62. sopii tarkalleen yhteen blogitekstini pääasiallisina lähteinä käyttämieni Jatkosodan historia 1:n ja Erkki Nordbergin Arvio ja ennuste -kirjan sisältöjen kanssa.
”Tarkemmassa Ahvenanmaan valtaussuunnitelmassa (10.9.1940) operaation kohteena olivat Eckerö, varsinainen Ahvenanmaa ja Lemland. Sitten piti vallata muut Ahvenanmaan saariston saaret. Isku oli suoritettava nopeasti ja riittävän voimakkaasti, jotta Ruotsista Suomelle tulevat apuvoimat eivät ehtisi paikalle. Yllätyksen onnistuminen oli mahdollisuuksien rajoissa, koska Suomi syksyllä 1940 pakotettiin purkamaan Ahvenanmaan talvisodanaikaiset puolustusjärjestelyt.”
Tuo ”Suomi syksyllä 1940 pakotettiin purkamaan Ahvenanmaan talvisodanaikaiset puolustusjärjestelyt” oli eräs Molotovin Paasikivelle kesäkuun 1940 lopussa Kremlissä esittämistä vaatimuksista – ”Molotov huomautti Paasikivelle NL:n hallituksen panneen merkille, että Ahvenanmaalla oli varuskunta ja se oli edelleen linnoitettu. Ne pitäisi siirtää pois, paitsi jos Suomi olisi halukas linnoittamaan saariston yhteistyössä Neuvostoliiton kanssa.”
Ahvenanmaan meristrateginen merkitys Itämerellä on aina ollut keskeisen tärkeä – ja on sitä edelleenkin. Niinpä jatksodan alussa alkoi myös ”operaatio Kilpapurjehdus” siitä, kuka saaret saa haltuunsa, ja (viestissä # 37.) ”Ahvenanmaan miehityskuljetuksia suojanneita Suomen panssarilaivoja vastaan hyökkäsivät todennäköisesti Punalippuisen Itämeren laivaston ilmavoimien hävittäjät aamuvarhaisella 22.6. Sottungan luona”, eli nämä Neuvostoliiton ensimmäiset hyökkäystoimet Suomea vastaan Saksan operaatio Barbarossan hyökkäyksen käynnistyttyä alleviivaavat juuri tätä Ahvenanmaan hallinnan tärkeyttä.
—-
”Itämeren laivaston kesällä 1940 valmistamassa kokonaissuunnitelmassa oli peräti Hangon tukikohdan ensimmäinen tehtävä luoda puna-armeijalle lähtöalue hyökkäykselle Suomeen.”
Tämä sopii täsmälleen yhteen ev Nordbergin kirjassaan esitäämään välirauhan ajan NL:n hyökkäyssuunnitelmaan, ja näkyy myös yllä olevasta kartasta.
—–
Viestisi viimeisen kappaleen sisältö näkyy kuvituksena olevassa kartassa Pohjoisrintaman 3. Divisioonan hyökkäysnuolena.
Ilmoita asiaton viesti
Loistavia jatkokommetteja myöskin muilta ja on todella ilo välillä lukea täydellisen hyvää blogia täällä Usarissa. Vahinko vain, ettei ylläpito näytä tätä riittävästi arvostavan. Mielestäni tämä pitäisi lähettää Kanava-lehteen, joka on tälle Monosen blogille riittävän hyvä julkaisu.
Ilmoita asiaton viesti
Kaijalle kiitos kannatuksesta ja rohkaisusta!
Uusi Suomi tarjoaa lukijoilleen suuren palveluksen alustana omalla nimellä ja kuvalla esitetylle mielipiteenvaihdolle ilman etukäteistä moderointia. Tämä tekee mahdolliseksi käydä avointa julkista keskustelua, ja US on saavuttanut siinä vakiintuneen aseman mielipiteiden ja poliittisten näkemysten foorumina laidasta laitaan paremmin kuin yksikään toinen tiedotusväline Suomessa.
Hesari yrittää ilmiselvästi matkia, koettaen sekin edistää siirtymistä nimimerkillä kirjoittelusta esiintymiseen omalla nimellä ja mainostaen ”haluavansa luoda Suomen parasta keskustelua”. Ero on vain siinä, että Hesarissa ”paremmuuden” määrittelee lehden toimitus, Usarissa lukijat. Eihän tällainen paraikaa käymämme keskustelu onnistuisi HS:ssa mitenkään, koska toimitus moderoisi siitä mielivaltaisesti ja armotta pois ”väärät” näkemykset – olen sen itse kokenut monet kerrat.
Uuden Suomen toimitus määrittää ”karuselliin” valikoituvat blogit omilla journalistisilla kriteereillään ja ne ovat siellä aikansa kunnes uudet tulevat tilalle. Tietojärjestelmä kuitenkin osoittaa kaikille automaattisesti ja objektiivisesti, mitkä keskustelut ovat kulloinkin hetkellisesti suosituimpia. Kuten voi huomata, meitä lukijoita kiinnostavat hyvin monenlaiset aiheet – tämä Suomen sotahistorian, turvallisuuspolitiikan ja kansallisen identiteetin aihepiiri ei siinä jakaumassa sijoitu kärkipäähän.
Kanava ja Suomen Kuvalehti ovat laatulehtiä, mutta sellaisina ne eivät julkaise mitään ”uudelleen lämmitettyä”, ja niiden keskustelua halvaannuttaa sama ennakkomoderointi kuin Hesarissa. Niissä pätee ehkä myös selvemmin se kulttuuriperinteemme, että Suomessa ei niinkään ole väliä sillä, mitä sanotaan, vaan kuka sanoo. Siksi en ole omia näkemyksiäni niihin tarjonnut, ja veikkaanpa, että yllä oleva blogiteksti olisi niissä karsiutunut jo kättelyssä.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos huomiostasi Hannu. Olin omaksi ihmeekseni yllättävän ärsyyntynyt kun en nähnyt blogiasi Karusellissa. Siellä on muutenkin harvinaisen vähän todella oikeasti hyviä ja kiinnostavia blogeja, jotka myös saisivat suuria määriä suosituksia. Se on kuitenkin minusta yksi tärkeä ja huomionarvoinen asia.
Pelkkä kommenttien runsaus ei sitä ole, koska usein juuri raflaavat kiukunpurkaus blogit keräävät eniten lähinnä tyhjänpäiväisiä vasta- tai puoltavia kommentteja, jotka menevät helposti vain tyhjän jankkaamiseksi. Ylläpidolle ne ovat sitten helppoja nostaa esille, mutta usein paremmat ja kiinnostavammat blogit pitää etsiä edellisen päivän tuotoksista, kun ne helposti menevät kokonaan ohitse. Toki kirjoittajan nimi on jo yksi tae kumpaan ryhmään blogi kuuluu.
Arvostan toki Uuden Suomen antamaa mahdollisuutta kirjoittaa mistä aiheesta tahansa, mutta esille työntäminen on sitten se toinen juttu. Sekin on tietysti hyvin henkilökohtainen asia, kuka pitää mitäkin hyvänä. Jotkut välttävät asiakirjoituksia kuin ruttoa ja toiset taas haluavat päivän piristykseksi aina räksytellä sitä sun tätä. Päivä ilman aggression purkamista näyttää silloin olevan huono päivä. Sekin olkoon ihmisen oikeus, mutta toivoisin nostoja enemmän hyviin kirjoituksiin, jotka myös herättävät hienoja ja asiantuntevia kommentteja, kuten on tässä Hannun blogissa on tapahtunut.
En ole tutustunut vuosiin Helsingin Sanomien vastaavan verkkokirjoitteluuun, mutta täytyypä tehdä vertailuja ja katsoa miten onnistuneelta valinnat siellä näyttävät.
Ilmoita asiaton viesti
Puheenvuorossa erityisen hyvää on se, että juttuja kirjoittavat ja kommentoivat kaikenlaisten mielipidesuuntien edustajat. Puheenvuoro on tässä mielessä onnistunut pysymään kaikkien suomalaisten ja kaikkien mielipiteiden keskustelupaikkana, eikä toimitus pyri poistamaan ”vääriä” mielipiteitä. Vaikka mielipiteet joskus ovatkin polarisoituneita siinä mielessä, että vastaleirin kirjoituksia haukutaan kovasti, on hyvä, että asioista kuitenkin keskustellaan, ja toisenmielistenkin mielipiteitä selvästi kuunnellaan ja seurataan. Ehkä joskus myös opitaan jotain, ja jopa korjaillaan mielipiteitä.
Tämä blogikirjoitus oli hyvä osoitus siitä, että joskus kirjoitukset keräävät kiitoksia jopa asiasisällöllään. Toivotaan lisää vastaavaa asiavääntöä kaikkien kulmakuntien kirjoittajilta.
Ilmoita asiaton viesti
Näitä hyviä ja asiapitoisia blogikirjoituksia kaipaisi vain enemmän esille. Se olisi tärkeää myös yhä useamman asiallisen kirjoittajan tulon tänne bloggaamaan – nythän osa heistä on kokonaan lopettanut, kun taso on selkeästi laskenut.
Niklas kai aikanaan vaati enemmän esille hyviä kirjoituksia, eikä pelkkiä persujen ruodintaa mitä he ovat tehneet tai tekemättä jättäneet ja se toistuu aina päivästä toiseen. Se käy jo vähitellen liian yksitoikkoiseksi ja tylsäksi, josta ei opi yhtään mitään. Siinä vauhdissa monet hyvät blogit siirtyvät kokonaan pois etusivulta ja vielä aivan liian nopeasti.
Ilmoita asiaton viesti
Aivan erinomainen kirjoitus. Myöskin kommenttiosiossa erittäin hyviä huomioita. Kaija Kelhu tuossa yllä jo totesikin olennaisen. 10 pistettä.
Aina kun mietitään 2.ms syitä niin pitää ottaa huomioon myös suuri sota eli 1.ms. Sieltä lopulta kaikki sikisi epäoikeudenmuikaisten päätösten ja mielivaltaisten rajanvetojen vuoksi. kytevä ruutitynnyri oli valmis. Samaa aiheutti myöskin 2. maailmansodan jälkipyykki joka huipentui niinkin myöhään kuin -90-luvulla Jugoslavian hajoamissotiin.
Ilmoita asiaton viesti